Tavallinen keikka muiden joukossa, ajatteli Ville Lignell esiintyessään tammikuun puolessa välissä kiinalaiselle yleisölle Wuhanin kaupungissa. Parman oopperaseurue oli aloittanut kiertueensa Kiinassa jo kuukautta aikaisemmin, ja vaikka epidemiasta oli jo jonkinlaisia viitteitä, ei kukaan osannut vielä arvata koko maailman olevan keikahtamaisillaan kumoon.
– Siinä vaiheessa Kiina vielä yritti lakaista koko hommaa maton alle. Onneksi saimme joitakin ohjeita Italian ulkoministeriöstä. Meidän piti välttää ulkoilmatoreja ja paikkoja, joissa on paljon ihmisiä.
Epidemia ei vielä kovinkaan paljon näkynyt Wuhanin katukuvassa. Lentokentällä tosin mitattiin kuumetta lähtijöiltä.
– Kun saavuimme kiertueen jälkeen takaisin Italiaan, ei ollut puhettakaan mistään karanteeneista. Jokaista yskää kyllä pidettiin silmällä, ja oireita tarkkailtiin. Ihme kyllä, kukaan meistä ei sairastunut koronaan, vaikka meitä oli satakunta henkeä sillä kiertueella!
Lopulta koronavirus levisi Italiaan jotain muuta kautta. Sen jälkeen korona on kurittanut pahasti Pohjois-Italiaa, ja koko maa on ollut kiinni.
– Pohjois-Italian alueella tilanne on ollut todella paha. Se varmaan johtuu väestötiheydestä ja siitä, että alueella on paljon teollisuutta ja ilma on kovin saastunutta.
Ville varttui Sulkavan Harakkamäellä kodissa, jonne kaikui lehmien ammunta enon pelloilta. Iltaisin kukkulan mäntyjen keskellä nököttävä koti kylpi valomeressä, kun Kaunolan kylän taakse laskeva aurinko värjäsi taivaan hehkuvan punaiseksi.
Vaikka suvussa oli paljon musikaalisuutta, oopperalaulajan ammatti ei ollut itsestäänselvyys.
– Inhosin laulamista. En pystynyt edes kuuntelemaan, kun muut lauloivat, Ville naurahtaa.
Jotain kuitenkin tapahtui, kun Satu-täti pyysi Villen Sulkavan kansalaisopiston pianotunneille. Myöhemmin hän pääsi Olavinlinnaan katsomaan Taikahuilua.
– Muistan musiikista ne värit ja sen tunteen. Siitä jäi jotain korvan taakse.
Teksti: Hanna Partanen
Kuva: Ville Lignellin kotialbumi
Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 21/2020. Tilaa lehti täältä.
