Kyläkäräjien musiikkitarjonnassa kuultiin pop-rockia, melodista punkrockia, death- ja black-metalin sekä hardcore-punkin risteytystä. Tapahtumassa esiintyi neljä bändiä. Valtaosalla illan muusikoista virtasi suonissaan rytmitajun lisäksi sulkavalaislähtöistä verta. Sulkavalta elämä oli kuljettanut heitä asumaan ja elämään muille seuduille. Ilta tarjosikin musiikkiannin lisäksi mahdollisuuden tavata pitkästä aikaa vanhoja kavereita, mikä toi tapahtumaan oman ulottuvuutensa.

Bändit olivat elinkaarensa eri vaiheissa. Seitsemäntoista vuoden mittaisen uran tehnyt melodista punkrockia soittava Mastodontti esiintyi viimeistä kertaa. Sen sijaan uusi, raskasta rockia soittava yhtye Stranded Ways oli ensimmäisellä keikallaan. Metallimusiikkia esittänyt Soul Gutter on keikkaillut neljä vuotta. Suomenkielisellä pop-rockilla illan käyntiin polkaissut Olavi Vastavirta on luonut muusikon uraa jo pitkään.

Mastodontti esiintyi yhdessä viimeistä kertaa

Mastodontti-yhtyeen perustamisvuosi oli 2002. Vuosien varrella yhtye on niittänyt mainetta keikkailemalla paljon
eri puolilla Suomea rock-klubeja kiertäen ja tehnyt myös muutamia festivaalikeikkoja, muun muassa Ilosaarirockissa. Bändi on julkaissut urallaan neljä EP-levyä ja yhden split-albumin.

– Olimme bändin perustamisen aikaan yläkouluikäisiä, muistelivat bändin jäsenet kitaristi Karri Kolehmainen, laulaja-basisti Simo Kolehmainen, kitaristi Juho-Kalle Björn ja rumpali Tuomas Ikonen.
Musiikkisuunnaksi valikoitu melodinen punkrock.

– Punk on sydäntä lähellämme. Se on melko melankolista ja se sopi meille, totesi Karri Kolehmainen.

Yhtyeen jäsenet ovat tehneet oman linjansa mukaista musiikkia yhdessä.

– Musiikkia on tehty yrittämisen ja erehtymisen kautta, omassa opissa, kertoi Tuomas Ikonen.

– Kukaan bändimme jäsenistä ei ole ollut pomo, olemme kaikki olleet tasavertaisia.

–  Muutenkin punk antaa kohtalaisen leveät raamit itseilmaisuun ja tärkeätä on nimenomaan tee-se-itse -meininki. Aatteessa itsessään suvaitsevaisuus on ihan siinä keskiössä, eikä keneltäkään vaadita mitään sen kummempia käytösmalleja tai ulkoista habitusta, vaikkakin tällaiset klassiset “irokeesi, lävistys ja niittitakki” -kuvastot ovatkin olennainen osa punkin historiaa, Juho-Kalle Björn teroitti.

Muusikot asuvat nykyisin eri paikkakunnilla, joten mahdollisuutta yhdessä soittamiseen ei ole ollut enää vuosiin.

– Todella kiva soittaa vielä kerran yhdessä. Ilmassa on sekä nostalgiaa että iloa. Kyläkäräjät on hieno osoitus siitä, että tee-se-itse -asennetta ja omaehtoista tekemistä löytyy yhä. Tämä on ollut meillekin tärkeä osa bänditoimintaa läpi uramme,
sanoi Karri Kolehmainen.

Vaikka yhtye pistää pillit pussiin, bändi antaa kuitenkin ymmärtää, että musiikki tulee kulkemaan heidän mukanaan tavalla tai toisella halki elämän.

– Musiikilla ei ole eläkeikää, hymyili Juho-Kalle Björn.

Teksti ja kuva: Sofia Flygare

Lue koko juttu viikon 43 Sulkava-lehdestä!