K-Market Wiljamin suuri remontti on edennyt aikataulun mukaisesti ja kauppa saadaan auki huhtikuun alkupuolella. Jari Kallio Suunnitteluyhtiö Sweco PM:n rakennuttajakonsultti Heidi Vanhanen on rakennusteknisten töiden valvoja K-Market Wiljamin uudistushankkeessa. – Kesko hankki minut tähän hankkeeseen
Lähipalveluiden edistäminen lähellä ehdokkaiden sydäntä
Keskustan ehdokkaista Johanna Juuti, Riina Auvinen ja Risto Reinikainen kertoivat, miksi lähtivät mukaan kuntavaaleihin ja mitkä ovat heille tärkeitä asioita, joita he haluavat olla edistämässä Sulkavalla. Jenna Olin Keskustan kuntavaalistarttia vietettiin viime lauantaina Muikkukukossa. Samalla
Kunnallisveron korotus jakoi mielipiteitä
Vapauden liiton, perussuomalaisten, kokoomuksen, kristillisdemokraattien, keskustan ja sosiaalidemokraattien ehdokkaat kertoivat näkemyksistään kunnallisveron korottamisen suhteen Sulkava-lehden vaalikoneessa. Jenna Olin Sulkava-lehden vaalikoneessa kysytään, voidaanko kunnallisveroa korottaa prosenttiyksiköllä uuden koulun rakentamista varten. Vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista kukaan ei ollut
Sote-uudistuksen vaikutus Sulkavalle kirvoitti kommentteja
Lue, mitä ehdokkaat vastasivat Sulkava-lehden vaalikoneeseen ja miten he perustelivat vastauksensa väitteeseen ”Valtakunnallinen sote-uudistus on Sulkavan kunnan kannalta hyvä muutos”. Jenna Olin Sulkava-lehden vaalikoneessa kysytään ehdokkaiden kantaa väitteeseen ”Valtakunnallinen sote-uudistus on Sulkavan kunnan kannalta hyvä
Kesätyörekrytoinnit meneillään Sulkavalla
Useat eri tahot hakevat nyt kesätyöntekijöitä kesäsesongin ajaksi. Jenna Olin Sulkavalla on parhaillaan avoinna useita kesätyöpaikkoja. Duunitorin työpaikkailmoitusten mukaan muun muassa S-market Sulkava, Ravintola Pijot, Sulkavan kunta ja Järvi-Saimaan Palvelut etsivät kesätyöntekijöitä parasta aikaa. Myös
Sulkavan vankilan toiminta pelastui vuonna 2015
Jenna Olin Kaikki Sulkava-lehden vuosikerrat vuodesta 1969 löytyvät nyt Sulkava-lehden verkkosivuilta digilehti-otsikon alta. Julkaisemme lehdessämme arkiston aarteita menneiltä vuosilta. Tämänkertainen arkiston aarre koskee Sulkavan vankilaa, joka oli lakkauttamisuhan alla vuonna 2015. Lehtijuttu otsikolla ”Taistelu vankilan
Kuntavaalit kolkuttelevat jo ovella, sillä ennakkoäänestys alkaa puolentoista viikon päästä. Ensimmäiset vaalimainokset ovat jo Sulkava-lehdessäkin esillä, mutta ensi viikon keskiviikkona on tarjolla vielä enemmän tietoa ehdokkaista ja puolueista, kun lehden suuri vaaliteemanumero ilmestyy. Jari Kallio
Hellblazers keikalla Englannissa, katso videot
Rock-yhtye Hellblazers esiintyi ensimmäistä kertaa Englannissa, kun bändi matkusti keikalle Bedlam Breakout 2025 – festivaalille Northamptoniin. Bändin jäsenistä Kalle Varonen ja Olli Virta ovat sulkavalaisia, Mika Pyykkö on joroslainen. Olli Virta Bedlam Breakout on yksi
Liisa Ruottinen-Partanen liikkuu paljon Sulkavan alueella ja valokuvaa maisema- ja asetelmakuvia. Häneltä luonnistuvat myös lapsi- ja lapsenlapsikuvaus sekä lemmikkikuvaus. Jenna Olin Sulkavalainen valokuvausharrastaja Liisa Ruottinen-Partanen muistaa, että jo hänen lapsuudessaan isä harrasti valokuvausta vanhalla neliskanttisella
Sulkavan kunnantalolla on helmikuun alusta lähtien käynyt tiistaisin uuden Savonlinnan seudun työllisyysalueen työvoimaneuvoja päivystämässä koko päivän ajan. Jari Kallio Sulkavan kunta kuuluu Savonlinnan seudun työllisyysalueeseen, jonka elinvoima- ja työllisyysjohtaja Janne Weander kertoo, että työllisyyspalveluiden henkilö
Alanteentien alkuperäinen asukas Jaana Nousiainen omistaa nykyään kaksi puutaloa kadulla, joista toisessa hän asuu itse ja toista ehostaa ja vuokraa kesäisin. Jenna Olin Seison Alanteentien varrella komeilevan talon edustalla ja koputan varovasti oveen. Huomaan, että
Jenna Olin Rakkauden perässä Sulkavalle muuttanut kokkiopiskelija Emma Parvinen aloitti opintoihinsa liittyvän viimeisen harjoittelun kuukausi sitten Ravintola Pijotissa. – Olen viihtynyt Sulkavalla hyvin. Tykkään siitä, että tämä on pikkuinen paikka, vaikka toki Imatrakin on sellainen,
Tie- ja kulotuspalvelut metsänomistajien saataville
Stora Enson uusi yhteistyökumppanuus Temepa Infra Oy:n kanssa laajentaa metsänomistajille tarjolla olevien palveluiden valikoimaa. Kumppanuus kattaa tiepalvelut, luonnonhoidolliset kulotukset, ojitus- ja vesiensuojelusuunnitelmat sekä ympäristötukipalvelut. Jari Kallio Yhteistyö tarkoittaa, että muun muassa kulotuksiin ja tiepalveluihin liittyvä
Sulkavan kunta pyysi Veni Energia Oy:n toimesta tarjoukset sähkön hinnasta vuosille 2027–2029. Edullisimman tarjouksen antoi Imatran Seudun Sähkö Oy ja se oli 0,7 senttiä kilowattitunnilta. Tarjous saatiin vain kahdelta yritykseltä, joista Turku Energia Energiaratkaisut -yhtiön
Jenna Olin Sulkava-lehden laajempi digiarkisto on avautunut lukijoille. Sulkava-lehden koko vanhojen vuosikertojen arkisto löytyy digitoituna lehden verkkosivuilta digilehdet-otsikon alta. Lisäksi lukijan käytössä verkkosivuilla on myös hakutoiminto digilehtiin. Vanhojen lehden vuosikertojen myötä julkaisemme arkiston aarteita viikoittain
Jenna Olin Sulkavan kunta tarjosi viime viikolla edunvalvonta- ja testamenttiluennon ikäihmisille. Luento pidettiin osana Eläkeliiton Sulkavan yhdistyksen maanantaikerhoa. Luennoitsijana toimi Savonlinnan Osuuspankin entinen lakimies Jari Kosonen. Kosonen aloitti luentonsa esittämällä kysymyksen: Kuka hoitaa asioitasi, kun
Sulkava-lehti osti ensimmäistä kertaa käyttöönsä vaalikoneen, jonka avulla kaikki sulkavalaiset äänestäjät voivat selvittää, kuka olisi heille paras ehdokas kuntavaaleissa. Vaalikone on nyt avoinna verkkoselaimella osoitteessa vaalikone.online/34/36. Aivan kaikki ehdokkaat eivät ole vaalikoneeseen vielä vastanneet. Jari
Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina Sulkavan uuden keskuskoulun toteutussuunnittelun tarjouspyynnön, joka laitetaan avoimeksi julkisten hankintojen palveluun. Jari Kallio Tarjouspyyntö on avoinna kuukauden ajan, minkä jälkeen päästään valitsemaan paras tarjous. Kunta valitsee hinta-laatusuhteeltaan edullisimman ja vähimmäisvaatimukset täyttävän tarjouksen.
Kunnanhallitus hyväksyi maanantaina Sulkava-talo-hankkeen rahoitushakemuksen. Jari Kallio Sulkavan kunta hakee ESR+rahoitusta Sulkava-talo-hankkeelle, joka työllistäisi yhden henkilön kokopäiväisesti ja toisen puolipäiväisesti kahden vuoden ajaksi. Haettava EU:n ja valtion rahoitus hankkeelle on 156 000 euroa, joka on 80
Muikkukukossa valitettiin hyväntuulisesti
Ravintola Muikkukukossa vietettiin lauantaina Valituskuorotapahtumaa. Valituskuoro on yhteisöllinen taideprojekti, jonka sanoma on yhteisöllisyyden lujittaminen sekä syvempi demokratian ja tulevaisuuskasvatuksen näkökulma eli ajatus paremmasta maailmasta. Mirjam Reponen Etelä-Savon Valituskuoron ideoija, alullepanija ja rahoittaja on Etelä-Savon Kulttuurirahasto,