Sulkavan Soutu-uistelu 2025 voittivat Tomi ja Pinja Hiltunen Sulkavalta. Heidän saaliinaan oli kolme kuhaa ja 18 haukea. Tulokset: Hiltunen Pinja, Sulkava 32490 Hiltunen Tomi, Sulkava (3 kuhaa, 18 haukea) Rissanen Ari, Sulkava 25915 Suvanto Niko,
Sulkavan Palomieskerho järjesti Sulkavan palokunnan 130-vuotisjuhlan lauantaina Sulkavan torilla. Ohjelmassa oli muun muassa vesipelastusnäytös. Torilla oli esillä nykyisin käytössä olevaa hälytyskalustoa, minkä lisäksi palokunnan veneeseen pääsi tutustumaan kioskin rannassa. Esillä oli myös vanhempaa palokalustoa aina
Hellblazers keikalla Savonlinnassa, katso kuvat ja video
Pyhän Olavin päivänä tiistaina nähtiin Savonlinnassa myös sulkavalainen bändi Hellblazers, jonka kantavia voimia ovat puutarha-alan yrittäjä Kalle Varonen sekä Sulkavan kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori Olli Virta. Jari Kallio Torin täydeltä väkeä oli tullut paikalle, kun Hellblazers
Tämä kesä jää historiankirjoihin erityisen kuuman jaksonsa vuoksi, sillä 30 asteen lämpötila on ylittynyt 20 peräkkäisenä päivänä. Sulkava-lehti kävi kyselemässä ihmisiltä, miten hellesää on heihin vaikuttanut. Mari-Anna Rossi Koirapuistossa on hellekelillä elämää heti aamutuimaan. Puistoilemaan
Kaivinkoneen puikoissa näkee oman käden jäljen
Sulkavalaisen Koneurakointi Auvisen toimitusjohtaja Kiira Auvinen kohtaa edelleen naisena työssään ennakkoluuloja, vaikka hänellä on alalta kokemusta jo 15 vuoden ajalta. Työn jälki kuitenkin puhuu puolestaan. Mari-Anna Rossi Heinäkuun aurinko paahtaa mökkitien päässä, kun kaivinkoneen hytissä
B&B Rönölän ovet Partalansaarella ovat avoinna päivittäin. Sähkötön talonpoikaishenkinen 1800-luvun rakennus keskellä lammaslaidunta toimii myös Sillat ja lossit -pyöräreitin taukopaikkana sekä lauantaisin laidunkahvilana. Mari-Anna Rossi Kun menen juttukeikalle Bed & Breakfast Rönölään, varustaudun hyttysmyrkyllä. Tiedän,
Kävin hakemassa Parturi-Kampaamo Taikahiuksesta piristystä kesän haalistamiin hiuksiini. Kampaaja Tanja Hulkkonen sai kulahtaneet hiukseni hehkumaan ja samalla myös oman väsähtäneen oloni piristymään. Tämä on Hyvä oloa Sulkavalta -juttusarjan neljäs artikkeli. Mari-Anna Rossi Kun saavun parturi-kampaamo
Pitkään lintuja harrastanut Veikka Kosonen oli tutustumassa tyttöystävänsä Sofia Toropaisen perheen mökin lähellä sijaitsevaan Hirmukoskeen Sulkavalla Mäntysen kylässä, kun hän teki havainnon virtavästäräkin ensimmäisestä pesinnästä koko Etelä-Savon maakunnan alueella. Teksti ja valokuvat Jari Kallio Kosonen
Kirppiksillä on kysyntää Sulkavalla. Vanhalla kunnantuvalla kirppistoiminta päättyi viime joulukuussa, mutta tällä viikolla Sulkavalla on ollut avoinna peräti kaksi kirppistä – Kaipolan paviljongilla ja Kaartilankosken kylätalolla. Mari-Anna Rossi Kaipolan paviljongilla pöydät notkuvat erilaisia kodin esineitä,
Sulkava-lehden lukija soitteli toimitukseen ja ihasteli keskustan kukkaistutuksia, joten lähdimme selvittämään, kuinka kukat hoidetaan. Jari Kallio Uitonvirran sillalla olikin töihin tullessa aamukahdeksalta Järvi-Saimaan Palveluiden kiinteistönhoitaja Harri Hytönen kastelemassa sillan kaiteisiin istutettuja kukkia. – Varosen puutarha
Sulkavan itäpuolella sijaitsevan Iisalon tiekunnan 50-vuotisjuhlakokous pidettiin äskettäin. Kokouksen aluksi tiekunnan puheenjohtaja Seppo Ahonen esitti tiivistelmän tiekunnan historiasta. Seppo Ahonen Iisalon yksityistien tiekunta perustettiin vuonna 1975. Iisalontie on yksityistie, joka alkaa Savonlinnan kaupungin alueelta Kommerniementieltä
Ari Hölsälle luonto on enemmän kuin harrastus
Sulkavalainen lossinkuljettaja Ari Hölsä elää ja hengittää luontoa. Hän tarkkailee lintuja, hoitaa linnunpönttöjä, seuraa saimaannorppien elämää ja tekee vapaaehtoistyötä norpan suojelun parissa. Mari-Anna Rossi Sulkavalainen lossinkuljettaja Ari Hölsä on kotoisin Säämingistä ja vietti lapsuutensa Kiviapajalla
Hannamari Autio Aloitan työvuoroni Suursoutu-viikonloppuna perjantaina viiden aikaan alkuillasta. Odottelen Savonlinnasta kolmea nuorisotyöntekijää sekä kahta waparia eli vapaaehtoista aikuista saapuvaksi kera Wauto-auton. Kuuden aikaan parkkeerataan Wauto kirjaston eteen ja laitellaan mehut, kahvit, keksit ja vedet
Parikymmentä lasta huoltajineen saapui Kiikkurantaan Tunnilan Lennon järjestämiin Lasten kesäkisailuihin torstai-iltana. Tapahtumassa oli erilaisia tehtävärasteja aina keppariradasta frisbeegolfiin ja trampoliinista kivien maalaukseen. Mari-Anna Rossi Urheiluseura Tunnilan Lento järjesti lapsille iloisen illan Kiikkurannan uimarannalla Tunnilassa torstaina.
Sulkavalainen henkilö sai kolmen kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen 46 rikoksesta, joihin lukeutui muun muassa törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia, rattijuopumuksia sekä huumausaineiden käyttörikoksia. Erilaisia korvauksia hän joutuu maksamaan noin 7700 euroa eri tahoille. Jari Kallio Rikokset, joista tuomittu
Amerikan morsian on kesäillan kepeä kohokohta
Kaartilankosken näytelmäpiirin kesän uutuus Amerikan morsian tarjoaa yleisölle juuri sitä, mitä hyvältä kesäteatterilta sopii odottaa: kepeää huumoria, rakkaudenkaipuuta, värikkäitä hahmoja – ja tietenkin suuria tunteita ja pikkukylän juoruja. Mari-Anna Rossi Markku Hattulan kirjoittama ja Tuomo
Valmistautumiseni soutumaratonille ei ollut paras mahdollinen, sillä kesäkuun kestäneen kesäloman aikana kuntosalitreenit jäivät, kun olimme niin paljon mökillä. Onneksi kuntoa tuli puiden kaatamisesta, kantamisesta ja klapien teosta. Jari Kallio Aiempia vuosia huonompi kunto pelotti, että
Pari tuntia ennen Sulkavan Suursoutujen perjantain lähtöä Lappeenrannan Soutajien Esa Melanen esitteli rannassa mukaan otettavia eväitä: siripiri-tabletteja eli hedelmäsokeria ja buranaa sekä suolatabletteja, joista viimeinen on kramppeja varten. Näillä pärjää maaliin asti mukavasti. Jari Kallio
Suomen Vapaa-ajan kalastajien keskusjärjestön matalan kynnyksen onkitapahtumassa annettiin vinkkejä niin onkimiseen kuin muunlaiseenkin kalastukseen. Mari-Anna Rossi Uitonvirralla kävi kuhina viime viikon keskiviikkona, kun onkijat nostivat laiturille muun muassa pieniä ahvenia, särkiä ja salakoita. Ensimmäistä kertaa
Sulkava-lehdessä julkaistaan nostoja digiarkistostamme, jota digitunnuksen ostaneet lukijamme pääsevät myös selaamaan ja tekemään sanahakuja. Tämän kertainen arkistonostomme on kuva 50 vuoden takaa. Sulkava-lehdessä 3.7.1975 julkaistu kuva on Sulkavan kahdeksansien soutukisojen alkuvalmisteluista, jossa koesoudettiin Kauko Miettisen