Sari Naukkarinen on vakuuttunut siitä, että terapiahevonen aistii, milloin lähellä on apua tarvitseva ihminen. Se muuttaa käytöstään ja liikkumistaan asiakkaan tarpeiden mukaan. Näin teki esimerkiksi vuosi sitten edesmennyt suomenhevonen Liinu.
– Liinu oli koulutettu ratsuksi, ja se osasi kouluratsastuksen vaikeatkin kiemurat. Ihan jokaista ratsastajaa ei voinut Liinun selkään laittaa, koska se oli niin herkkä ja saattoi suuttua liian kovista otteista. Mutta jos sen selkään laittoi CP-vammaisen terapia-asiakkaan, jolla on spastisia liikkeitä ja jonka jalat saattoivat puristaa hevosta kovastikin, Liinu käyttäytyi aina todella hienosti. Se sääti omia liikkeitään asiakkaan mukaan.
Tällaista herkkyyttä vaaditaan terapiahevosilta. Ihan jokainen hevonen ei tehtävään sovellu.
– Tietysti terapiahevoselta vaaditaan myös fyysisiä ominaisuuksia, kuten rytmikästä käyntiä, sopivaa rakennetta ja hyvää terveyttä. Mutta hyvin tärkeää on myös kyky positiiviseen vuorovaikutukseen, stressinsietokyky ja se, että hevonen luottaa ihmisiin. Työ on hevoselle vaativaa sekä fyysisesti että henkisesti.
Naukkarinen aloitti ratsastusterapeuttina työskentelemisen viitisentoista vuotta sitten, mutta pari viime vuotta toiminta on ollut tauolla, koska Naukkarisen luottoterapiahevoset pikku hiljaa vanhenivat.
– Minun piti löytää uudet terapiahevoset, koska niitä ei löydy kaupoista, Naukkarinen naurahtaa.
Nyt toiminta on käynnistymässä uudelleen, ja tallin terapeutteina toimivat norjanvuononhevostamma Selma ja newforestponi Pinkki.
– Lisäksi meillä on yksi kokelas, josta ei vielä tiedä, ryhtyykö hän sitten terapiahevosen työhön vai ei.
Naukkarinen kiinnostui terapiaratsastuksesta vuonna 1995, kun hän meni Helsingin Ruskeasuon koululle töihin. Koulu palveli erityislapsia.
– Ratsastusterapia oli juuri silloin rantautumassa Suomeen, ja sieltä se lähti se kiinnostus.
Tällä hetkellä Naukkarinen työskentelee savonlinnalaisessa kuntoutusalan yrityksessä Terapiamerkuriuksessa lasten toimintaterapeuttina. Ratsastusterapia-asiakkaita hänelle tulee ympäri Etelä-Savoa. Ratsastustaitoa ei asiakkailta vaadita.
– Ratsastusterapiassa ei opetella ratsastustaitoa, se tulee joskus bonuksena. Useimmat asiakkaat menevät hevosen selkään, mutta välillä hyödynnetään pelkkää talliympäristöä. Hevonen voi olla osallisena terapiassa myös ilman, että sillä ratsastetaan. Voidaan tehdä maasta käsin juttuja tai ajella kärryllä.
Hevonen onkin Naukkarisen mukaan se ykkösterapeutti.
– Minä ratsastusterapeuttina olen kakkonen. Ihminen ei pysty korvaamaan eläintä terapeuttina, ne ovat siinä niin äärimmäisen taitavia ja älykkäitä.
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Kuvassa terapia-avustaja Pinja Pulkki (vas.) ja ratsastusterapeutti Sari Naukkarinen yhdessä Pinkki-ponin ja Selma-tamman kanssa.
Tämä on lyhennelmä jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 17/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
