Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri/Uutiset

Tuomien aikaan -video vie seniorikuoron siivittämänä Lohilahden ylävesiltä alavesille

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 22.11.2018

Viime viikon keskiviikkona Telataipaleen koululla julkaistiin Lohilahden seniorikuoron tuottama Tuomien aikaan -dvd-levy. Se sisältää huikeita otoksia Lohilahden seudun luonnosta ja kaksi seniorikuoron laulamaa hienoa kappaletta, Elämän äänet ja Päivän päättyessä. Niistä jälkimmäisen sanat ovat paikallisen Ale Pellisen kynästä.

Lohilahden seniorikuoro on toiminut noin kymmenen vuotta. Idea levyn tekemisestä oli kuoron johtajan, Sirkka Immosen.

– Se lähti ajatuksesta, joka on muhinut kauan mielessäni, Immonen totesi.

Vuonna 2005 Lohilahden ylävesillä järjestettiin erämelonnan SM-kisat. Immosen alitajuntaan jäivät melojien ihastelut seudun kauneudesta.

Sitten kuoro sai käyttöönsä kaksi laulua, kiiminkiläisen Jouni Kokkoniemen sanoittaman ja säveltämän Elämän äänet sekä enonkoskelaisen Voitto Torpakon säveltämän ja lohilahtelaisen Ale Pellisen sanoittaman iltalaulun Päivän päättyessä.

– Silloin tuli ajatus, että olisi kiva tehdä sellainen video, jossa kuljetaan ylävesiltä alavesille Lohikosken kautta.

Ja sellainen Tuomien aikaan -videosta tuli. Seniorikuoron laulujen ja Voitto Torpakon harmonikkasoolon siivittämänä se johdattaa katsojan Julunkiveltä lähtien kauniista maisemaotoksesta toiseen, kunnes saavutaan Lohilahdelle ja Lohikosken kirkkoon. Upeat ilmakuvausvideot ovat dpm Sulkavan eli Atte Auvisen ja Veikka Liljeströmin käsialaa. Levyn muut videot ja kuvat ovat ottaneet Paavo ja Sirkka Immonen sekä Jukka Laaksonen. Levyllä laulavaa seniorikuoroa johtaa Sirkka Immonen ja säestää kanttori Kaija Ravolainen.

Jutun kuva on kuvakaappaus Tuomien aikaan -dvd-levyltä. Videon ilmakuvat ovat dpm Sulkavan käsialaa.

Lue koko juttu torstaina 15.11.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

AvainsanatAle Pellinen Atte Auvinen dpm Sulkava Kaija Ravolainen lohikoski Lohilahden seniorikuoro lohilahti Paavo Immonen Sirkka Immonen Tuomien aikaan -video Veikka Liljeström Voitto Torpakko
Facebook
Edellinen julkaisu

Sulkavan Naislaulajien konsertti toi hyvän mielen

Seuraava julkaisu

Maa- ja kotitalousnaiset askartelivat olkikoristeita seurakuntatalon joulukuuseen

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Kaivinkoneen puikoissa näkee oman käden jäljen
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Sulkavan soutu-uistelussa hyviä saaliita
  • Kukkaistutukset ihastuttavat
  • Huh, hellettä!
  • Tunnilan maantiejuoksun tulokset
  • Villisikahavainto Sulkavalla
  • Tukka hyvin, kaikki hyvin
  • Aarreaitta navetan ylisillä
  • Kirppiksillä tehtiin löytöjä
8
Näytelmä

Joko kävit katsomassa Kaartilankosken kesäteatterin näytöksen Amerikan morsian?

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Marjasato erinomainen 19.8.2025
  • Qvintus voitti SM-kultaa 19.8.2025
  • Halpalinna puretaan syksyllä 19.8.2025
  • Kuusi sepelkyyhkyä jo saaliina 18.8.2025
  • Järvi-Saimaan kansalaisopisto sai sulkavalaisen rehtorin 18.8.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös