”Eihän sitä vierailla vehkeillä. Omilla veneillä soujettiin, yhden kerran soujettiin vuokraveneellä ja vuoti vielä. Hajallinen rottelo. Perämiehellä piti koko ajan oltava ves´äykkäri näpeissä. Perämies ei joutanu paljo melomaan. No sitehän meillä män heikkoo se tulo. Piästiinköhän me ees kymmenen sakkiin.
Soutaessa piti olla vahvat evväät. Meillä olj paksuja voileipiä täynnä savuläskiä ja kuivattuja suolamuikkuja. Suola on tärkeä, ettei lämpöhalvaus tavoittais. Juotava on, yksi litra kymmentä kilometriä kohden, viisi kuusi litraa pakattua kaupan vettä. Lämmintä järvivettä ei kannata juua, se vie voimat. Harvan sisuskalut järvivettä kestää.
Helle oli paha ilima soutaa. Kerran yks soutaja, joka olj voittanut yksitoista kertaa, pyörtyi. Siinä puhuttiin, että mitä tehhään, kututaanko huoltovene tai viiäänkö rantaan vai heitetäänkö ukko järveen.”
77-vuotias Olavi Olli Kaartinen tarinoi soutujen alkuajoista 1960-luvun lopusta, kun Kaartinen souti tavallisella soutuveneellä ennen kilpaveneiden kehitystä, joskus jopa paljain käsin, kun viirahousuja ei ollut vielä olemassa eikä urheilujuomista tiedetty vielä mitään. Raa’alla nuoren miehen voimalla mentiin eteenpäin.
Teksti ja kuva: Minna-Liisa Riestola
Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden murrejutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 46/2022. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!