Kategoria: Uutiset

Vekaranjärven varuskunnassa varusmiespalvelustaan suorittava Henry Huiskonen valmistautui inttiin kohottamalla peruskuntoaan. Reserviin pääsy häämöttää kaukana ensi kesänä – Henry käy armeijan pisimmän kaavan mukaan.

Tavanomaisena aamuna Henry Huiskosen ja hänen kolmentoista huonetoverinsa herätys on puoli kuudelta Vekaranjärven varuskunnassa, jossa hän on ollut suorittamassa varusmiespalvelustaan heinäkuusta lähtien. Sen jälkeen on varttitunti aikaa tehdä aamutoimet ennen aamupalalle menoa.
Henry vetää armeijan tarjoaman puvun päälleen. Hänellä on kaksi kesäpalveluspukua ja loma-asustus.
– Talviasustus on vielä erikseen: loma-asu ja yksi pakkaspuku, Henry kertoo.
Armeija tarjoaa kaiken tarvittavan kengistä alusasuihin.
– Omia vaatteita ei tarvitse välttämättä viedä armeijaan.
Henryllä on takana jo muutama kuukausi armeijan harmaissa, tai oikeastaan vihreissä. Ensimmäiset pari viikkoa menivät nuoren miehen mukaan totutellessa uuteen tilanteeseen. Sen jälkeen oleminen ja eläminen intissä on helpottunut. Paljon on tosin käskyttämistä, vaikkakaan sitä ei tehdä välttämättä huutamalla.
– Minun yksikössäni ei ole mahdottoman kova kuri, jossain toisessa voi olla kovempi, nuori mies arvioi.
Jokaista Suomen kansalaista koskee maanpuolustusvelvollisuus, mutta vain miehiä asevelvollisuus. Jotkut suorittavat varusmiespalveluksen sijaan siviilipalveluksen, mutta armeijan käyminen oli Henrylle selvää.
– Se on perusvelvollisuus.
Inttiin hän valmistautui kohottamalla peruskuntoaan.
– Se helpottaa armeijan käyntiä. Kyllä siitä hyötyä on ollut.
Suurin osa armeijan käyvistä sulkavalaisnuorista suorittaa varusmiespalveluksensa Henryn tapaan Karjalan prikaatissa Vekaranjärven varuskunnassa Kouvolan lähellä. Osa aloitti heinäkuussa Henryn kanssa, osa astuu palvelukseen tammikuussa.
– Komppaniassa, jossa olen, on myös yksi toinen sulkavalainen.

Peruskoulutuksesta erikoistumiskaudelle
Aamupalan jälkeen, kello 7.15 alkaa päiväpalvelus. Silloin jotkut lähtevät esimerkiksi metsään, mutta Henry suuntaa sotilasajoneuvojen pariin.
– Olen hakenut sotilaskuljettajaksi, hän sanoo.
Tällä hetkellä Henryllä on menossa erikoistumiskausi, ja hän suorittaa yhdistelmäkorttia, eli CE-korttia. Päivä kuluu siis pääsäänöisesti autokoulun merkeissä.
Armeija alkoi kahdeksanviikkoisella peruskoulutuskaudella, jonka aikana alokkailla oli enemmän teoriakoulutusta luokissa. Alokasajan koulutus oli kaikille sama. Sinä aikana porukasta valittiin johtajakoulutukseen ja miehistötehtäviin lähtijät.
Peruskoulutuskaudella Henry sai myös tutustua aseisiin. Niiden ja armeijan myötä miehelle on tullut uutta näkökulmaa esimerkiksi viimeisimpiin sotiimme.
– Meidänähän pitäisi pystyä toimimaan sotilaina, jos sellainen tarve tulisi.
Peruskoulutusta käyvät varusmiehet olivat alokkaita. Erikoistumiskauttaan käyvä Henry on nyt jääkäri, mutta aikanaan hänestä tulee korpraali.
Armeija-aikaan kuuluvat myös erilaiset leirit, jolloin ollaan maastossa useampia vuorokausia.
– Itse olen ollut vain yhdellä, neljän päivän mittaisella leirillä, mutta jotkut toiset ovat olleet jo useammillakin.

Viime lauantain kekritapahtumassa Lohilahdella poltettiin kokko, joka jäi juhannuksena polttamatta. Torilla sai samalla nauttia hernekeittoa, pullakahvit tai vaikka kyyttöhampurilaisia.

Lähdettiin juhannuskokkoa katselemaan. Hyvinhän tuo nyt syttyi, totesi Hilkka Mikkonen.
Hän viittasi Lohilahden kekrikokkoon, joka kosteista syyspäivistä huolimatta roihahti komeaan liekkiin. Kokko oli jäänyt juhannuksena sytyttämättä kovan tuulen ja metsäpalovaroituksen takia.
– Viime vuonna olimme täällä pyhäinpäivänä, sanoi Mikkosen seurassa oleva Annikki Ollonen.
Silloin kekrikokon sytytys ei käynyt yhtä suosiollisesti kuin nyt.
Kekritapahtuma houkutteli tälläkin kertaa torille mukavasti porukkaa. Monet olivat käyneet aistimassa torin tunnelmaa jo kesäaikana.
– Kyllähän täällä tuli kesällä käytyä melkein joka kerta, kun täällä oli tori auki, Mikkonen kertoi ja muisteli, että ehkä vain parina kertana oli jäänyt piipahtamatta Lohilahden suositulla kesätorilla.
Tällä kertaa Mikkosen matkaan oli torilta lähtenyt hyvää suppilovahveropiirakkaa. Lisäksi torilta oli löytynyt muun muassa leipää ja kalaa.
Sekä Mikkosen että Ollosen pyhäinpäivän ohjelmaan kuuluu yleensä haudoilla vierailu.
– Kynttilöitä käydään sytyttämässä, totesi Annikki Ollonen.

Mökkiläiset viihtyivät 
Kokolle olivat saapuneet myös mökkiläiset Maija ja Vesa Kokkinen sekä Noora Luokkala ja Atte Seppänen. Kokkiset ovat kotoisin Joutsenosta, Luokkala ja Seppänen asuvat Sipoon Söderkullassa. Lohilahden Kekrikokolla he olivat nyt ensimmäistä kertaa.
– Huomasimme, että Lohilahden Facebook-ryhmässä oli juttua tästä, Maija Kokkinen sanoi.
Toki Lohilahden tori oli Kokkisille tuttu. He kertoivat käyneensä siellä kesällä iltatoreilla sekä elokuussa markkinoilla. Seurueen oli tarkoitus nytkin mennä torin antia katsomaan.
– Ainakin kahvit on tarkoitus juoda, totesi Atte Seppänen.
Kokkisten pyhäinpäivän viettoon kuuluu yleensä kynttilöiden polttaminen.
– Joskus käymme haudoilla, kertoi Maija Kokkinen.

Lue lisää 1.11.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä

Virkavapaalla oleva Puumalan kunnanjohtaja ja kuntaministeri Anu Vehviläisen erityisavustaja Matias Hilden julkisti ehdokkuutensa lauantaina Sulkavalla pidetyssä Kaakkois-Suomen vaalipiirin keskustan työvaliokuntien yhteispalaverissa.

Tällä hetkellä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen erityisavustajana työskentelevä Matias Hilden totesi saaneensa painetta lähteä ehdokkaaksi.
– Oma punnitseminen tässä on ollut. Kierre alkoi reilu vuosi sitten ja tuli houkutus lähteä ehdolle.
Hilden haluaa panostaa Suomen työllisyyteen.
– Pitäisi pystyä rakentamaan entistä kannustavampi Suomi mutta myös välittävä Suomi.
Hildenin mukaan yhteiskunnassa pitäisi tehdä isoja muutoksia. Sosiaaliturvaa pitäisi saada kannustavammaksi.
– Sosiaaliturvaa on rakennettu pala palalta, eikä se vastaa enää nykytilannetta.
Erityisesti Hilden on huolissaan Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan väestö- ja talouskehityksestä. Siihen Hilden peräänkuuluttaa lääkkeeksi yhteistyötä vaalipiirin alueella ja laajemminkin.
– Etelä-Savon nykytilanne ei ole paras mahdollinen. On entistä tärkeämpää, että puhalletaan yhteen hiileen.
– Ei saisi olla asenne, että hallitus tai eduskunta ratkaisee meidän ongelmamme, vaikka niilläkin on oma roolinsa. Ongelmia pitäisi pystyä ratkaisemaan entistä enemmän paikallisesti, Hilden totesi.
Hilden piti tärkeänä, että maakuntauudistus saadaan maaliin ja jokaisella alueella on päätösvaltaa asioihinsa, koska erilaisilla alueilla on erilaisia haasteita.
– Jokaisen maakunnan pitäisi pystyä itse tekemään omaa työtään kattavasti ja omista lähtökohdistaan käsin.

Lue lisää 1.11.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä

Uutispuuro valmistetaan juuri puidusta viljasta, eli “uutisista”, yleensä rukiista. Sulkavan sotainvalidit, sotaveteraanit ja heidän puolisonsa ja lesket kokoontuivat viime torstaina yhdessä uutispuurolle. Sotaveteraanien ja sotainvalidien uutispuurolla on pitkät perinteet Sulkavalla. Niin oli tänäkin vuonna. Rukiit uutispuuron oli tälläkin kertaa toimittanut Heimo Karppinen.
– Tämä taitaa olla jo yli 20. kerta, kun toimitan rukiit, totesi Heimo Karppinen.
Ennen kuin uutispuuroa päästiin syömään, kirkkoherra Hanne-Maaria Rentola siunasi puuron.
– Mikä voisikaan olla supisuomalaisempaa ruokaa kuin puuro ja etenkin ruispuuro, totesi Rentola puheensa lopuksi.

Paljon ohjelmaa
Lämminhenkinen tilaisuus keräsi parisenkymmentä osallistujaa seurakuntatalolle. Kun uutispuuro oli nautittu, toivat Sulkavan mieskuorolaiset oman tervehdyksensä laulun muodossa.
– Tulimme vähän pienemmällä kokoonpanolla, kertoi Otso Hämäläinen.
Viiden hengen porukka tulkitsi komeasti kolme kappaletta. Ensimmäisenä he lauloivat Sillanpään marssilaulun, toisena Jukka Kuoppamäen Minä katson tätä maata ja kolmantena En päivääkään vaihtaisi pois.
– Olitte valinneet oikein osuvat laulut, kehui Pirkko Salminen.
Tilaisuudessa  kuultiin myös runonlausuntaa, jota esittivät Raija Hintsanen ja Tuomo Kukkonen.

Marraskuussa, vuoden pimeimpään aikaan vietettävä pyhäinpäivä on Suomessa hiljainen päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, kukkia ja seppeleitä. Kuolemaan liittyy oleellisena osana suru ja sureminen.

Surulla on monia eri muotoja. Suru kuuluu elämään samalla tavalla kuin ilokin. Kuoleman aiheuttama menetys on lopullinen ja siksi suru on sen jälkeen vaikeaa. Surun kokeminen on ihmisen terve reaktio menetykseen ja suremisen tehtävä on auttaa sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Jokaisella on oma tapansa ja tahtinsa surra.
Mutta miten toimia, kun suru osuu omalle tai ystävän kohdalle? Miten siitä selviää ja miten siihen tulisi suhtautua? Evankelisen Lähetysyhdistyksen työntekijä, pastori Erja Kalpio kertoo omia kokemuksiaan asiasta.

Mitä suru on?
Suru on henkilökohtainen kokemus ja jokaisella on oma tapa surra. Jonkun toisen ihmisen mielestä pieneltä näyttävä menetys voi aiheuttaa jollekin toiselle suurta surua. Suruun vaikuttavat muun muassa ihmisen persoonallisuus ja mahdolliset aiemmin koetut menetykset, surun aiheuttaneen menetyksen luonne, suhde menetettyyn ja suruprosessin aikana saatu tuki.
– Suru on luonnollinen reaktio menetykseen. Surua voi aiheuttaa läheisen kuolema, sekä ihmisen että eläimen, työpaikan menettäminen, parisuhteen päättyminen tai uusi elämänvaihe. Eli suru voi syntyä kaikesta menetyksestä, joka on ollut itselle merkityksellistä ja tärkeää. Surussa on monenlaisia tunteita, itse asiassa useimmiten koko tunteiden kirjo.
Surua näkyy eri tilanteissa. Yleisesti ottaen ihmiset tietävät, mitä suru on, mutta kukaan ei tiedä miten itse suree, ennen kuin on sen itse kokenut.
– Nykyään ei enää käytetä surunauhoja ja – pukuja, mutta silti surun voi nähdä arjen keskellä. Ammattikielessä puhutaan muun muassa äänioikeudettomasta surusta, siis surusta, jota ei osata tai voida pukea sanoiksi. Suremisesta puhuttaessa keskustellaan yleensä perheestä ja läheisistä, joskus ystävistä. On ikään kuin muodostunut surun sisäpiiri ja sen sisällä olevia kohdellaan eri tavoin kuin surun ulkokehällä olevia ihmisiä.
– Esimerkkinä voidaan pohtia sitä kuinka pitkän sairausloman voi saada läheisen kuoltua. Tai saako sitä ylipäätänsä. Kuitenkin ihminen, joka ei kuulu surun sisäpiiriin, voi surra ihan yhtä syvästi kuin he, jotka ovat sen keskiössä.
Toisaalta on myös surua, josta ei oikein osata puhua. Tai josta on vaikea puhua.
– Esimerkiksi abortin tehneet, lapsensa adoptioon antaneet, lapsettomuus, keskenmenon kokeneet… listaa voisi jatkaa pitkästi.

Kuka vaan voi kohdata surun
Kaikki kohtaavat surua jossain elämänvaiheessa, sekä välillisesti että omakohtaisesti.
– Nykyisen nopean tiedonvälityksen aikakautena suru tulee hyvin lähelle myös silloin, kun se ei ole omakohtaista. Kun maailmalla tapahtuu onnettomuuksia, uutiset ja kuvat tapahtumapaikalta leviävät silmänräpäyksessä ja saavat aikaan globaalin, kollektiivisen surun.
– Ihmiset surevat myös yhdessä, mikä on erittäin hyvä asia ja auttaa surun paranemisprosessissa.
Sureminen on hyvin yksilöllistä ja jokainen suree tavallaan. Eikä siihen ole yhtä oikeaa tapaa. Joskus voi käydä niin, että ihmisten odotetaan ilmaisevan suruaan juuri tietyillä tavoilla. Esimerkiksi itkemällä hautajaisissa. Suremisen muodot ovat kuitenkin yksilöllisiä ja kaikki ihmiset eivät esimerkiksi kykene tai halua ilmaista omia tunteitaan muiden läsnä ollessa. Toiset saattavat purkaa suruaan toimintaan.
– Muistan esimerkiksi erään lapsensa menettäneen perheen, jossa perheenjäsenet surivat itselleen ominaisilla tavoilla: äiti puhui surustaan paljon ja vuolaasti, kun taas isä hakkasi saunahalot muutamaksi vuodeksi.
Surulle ei myöskään voi antaa aikarajaa, sillä se on hyvin yksilöllistä.
– Puhutaan surun kiertokulusta. Usein surun vaikein vaihe kestää ensimmäisen vuoden, kaikkine vuodenaikavaihteluineen. Ajan kuluessa suru muuttaa muotoaan ja surun kipein vaihe hälvenee.

Lue lisää 1.11. ilmestyneestä Sulkava-lehdestä