Puunkorjuun toimialalla työskentelevä Ruolind Oy maksoi eniten yhteisöveroa Sulkavalla viime vuonna. YLEn yhteisöverokoneen mukaan toisena oli nautakarjaa kasvattava Hiislahti Oy ja kolmantena sijoitus- ja neuvontapalveluita tarjoava Lähde Invest Oy, jonka hallituksen puheenjohtajana on toiminut Tiittalan
Tuore yrittäjä Sulkavan kunnan somesisällön takana
Sulkavan kunnassa harjoittelussakin ollut yrittäjä Nina Luukkonen tuottaa Sulkavan kunnalle somemateriaalia erityisesti tapahtumista ja luontokohteista. Kuntamarkkinoinnin lisäksi Ninanamedia tekee somemarkkinointia ja kuvauskeikkoja laajalle asiakaskunnalle sekä julkaisee pian ensimmäisen verkkokurssinsa. Jenna Olin Puumalalainen Nina Luukkonen hoitaa
Suomalainen messu soi Savonlinnan Tuomiokirkossa sunnuntaina 16.11. kello 10 sadan esiintyjän voimin. Lasse Heikkilän säveltämä Suomalainen messu on ehtoollisjumalanpalveluksen muotoon rakennettu kansanmusiikkityylinen sävelteos. Suomalaisen messun laulut ja instrumentaalinumerot vierailevat monissa musiikkityyleissä. Tunnelmien kirjo yltää haikeudesta
Kitaristi Osmo Palmu ja Savonlinna-kvartetti esittävät espanjalaissävyisen konsertin ”Madroños – sointeja Madridin öisiltä kaduilta” Sulkavalla to 13.11.2025 klo 18 Sulkavan seurakuntatalolla. Ohjelmassa kuullaan teoksia mm. Boccherinilta, Torrobalta ja Turinalta. Ohjelmassa kuullaan espanjalaisten säveltäjien kuten Federico
”Eloisalta kohtuuton heikennys Sulkavalle”
Sulkavan kunta kantaa huolta Eloisan lähipalveluiden alasajosta Sulkavalta. Pian Eloisan talousarvioesityksen jälkeen kunta julkaisi seuraavan kannanoton, jonka ovat allekirjoittaneet kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli ja kunnanjohtaja Sakari Varala. Sulkavan kunta on rakennuttanut loistavat puitteet uuden paloaseman
Underground Sulkava -nuortentapahtuma kellarissa
Perjantaina 21. marraskuuta kello 19–22 Wanhan Pankin Kellari herää uuteen eloon, kun siellä järjestetään Underground Sulkava 21.11. -nuortentapahtuma. Nuortenilta tarjoaa nuorille mahdollisuuden kokea elävää musiikkia, yhdessäoloa ja uudenlaisia elämyksiä poikkeuksellisessa ympäristössä – keskellä Sulkavaa sijaitsevassa
Ambulanssin yöpäivystys loppuu Sulkavalla
Sulkavan kannalta Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan ensi vuoden talousarvioesitys tuo muutoksia hammashuoltoon ja ensihoitoon. Lopullisesti asioista päättää joulukuussa kokoontuva aluevaltuusto. Jari Kallio Sulkavan paloasemalla on nykyään ympäri vuorokauden päivystäjinä ensihoitaja sekä palomies. Ensi vuonna toiminta on
Minun Tarinani -illassa Tiittalan kartanossa kuultiin pyhäinpäivänä Sakari Kuosmasen esittämää musiikkia sekä hänen kertomuksiaan elämänsä varrelta. Mukaan mahtui tarinaa Juice Leskisestä, Sleepy Sleepersistä ja Leningrad Cowboysista sekä Aki Kaurismäen elokuvista. Jari Kallio – Taiteilija, elokuva-artisti,
Kranssikurssi Tiittalan kartanolla keräsi reilut 20 osanottajaa eikä enempää voitu ottaa, joten kurssi osoittautui oikein suosituksi. Jari Kallio Kranssikurssin vetäjä, yrittäjä Merily Juhanson Oksan Oivalluksesta rauhoitteli kurssin alussa, että kaikki saavat opastusta ja tehtyä hyvännäköisen
Savonlinnan kirkkoneuvosto päätti korottaa hautausmaksuja. Sulkava kuuluu Savonlinnan seurakuntaan. Jari Kallio Hautapaikka kahdelle arkulle nousee 483 eurosta 1004 euroon ja uurnahautapaikka 67 eurosta 429 euroon. Muistolehto oli aiemmin ilmainen, mutta ensi vuonna se maksaa 429
Muutaman vuoden kestäneet leirikoulutalkoot saivat päätöksen, kun Sulkavan yhtenäiskoulun kuutosluokkalaiset pääsivät lokakuun aurinkoisina päivinä toteuttamaan suunnittelemaansa leirikoulua. Jari Kallio Kohteeksi valikoitui Vierumäen urheiluopisto monipuolisen lajivalikoiman perusteella. Oppilaat saivat tutustua muun muassa seikkailupuisto Flowparkiin, nerffaukseen, iWalliin
Lohilahden kyläläiset jättivät Sulkavan kunnalle lokakuussa kuntalaisaloitteen, jonka mukaan Lohilahden kehittäminen tarvitsee lisää potkua. Jari Kallio Sulkavan kunnanhallituksen päätöksen mukaan aloitetta valmistellaan kunnan johtoryhmässä aihealueittain. Ehdotukset käsitellään soveltuvin osin talousarvion valmistelun yhteydessä tulevina vuosina. Aloitteessa
Sulkavan kunnallisveron korotus 8,4 prosentista 9,0 prosenttiin ei mennyt läpi kunnanhallituksen viime kokouksessa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli perustelee päätöstä. Jari Kallio Ralli tuo esiin omia näkemyksiään, joita hän esitti kunnanhallituksen kokouksessa. – Kunnanhallitus ei ole
Lohilahden kyläyhdistyksen järjestämä kekritori oli kokkoineen jälleen täynnä tunnelmaa oleva tapahtuma, jonka huipensi laulaja Ilja Tepon esiintyminen. Jari Kallio Kuuselan Puutarha oli yksi uusista myyjistä Lohilahden torilla. Kesällä he olivat yhden kerran ja siitä innostuneena
Eloisa irtisanoo – terveyspalvelut heikkenevät
Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan yhteistoimintaneuvottelut päättyivät, ja irtisanominen uhkaa 158 henkilöä, joista suurin osa kohdistuu hoiva- ja hoitohenkilöstöön. Sulkavalla terveyspalveluita hoitaa Terveystalo, mutta henkilöstön vähentäminen heikentää Savonlinnan sairaalan palveluita, joita sulkavalaiset paljon käyttävät. Jari Kallio Erittäin
Seikkailu-urheilukilpailuja järjestetään rakkaudesta lajiin
Kesäsulkavalainen Harri Hollo on ollut mukana järjestämässä monia seikkailu-urheilutapahtumia ja kannustaa tapahtumanjärjestäjiä olemaan rohkeita, sillä Sulkavalla on hänen mukaansa rajattomat mahdollisuudet tapahtumien järjestämiseen. Jenna Olin Sulkavan valtuustosalissa pidettiin hiljattain tapahtuman järjestämisen työpaja. Tapahtuman järjestämisestä oli
Savonlinnan Yrityspalveluissa käynnistyi syyskuun alussa määräaikainen digiyritysneuvojan tehtävä, johon on palkattu sulkavalainen Taina Huiskonen. Sulkavan kunnanhallitus päätti kokouksessaan osallistua hankkeeseen 4300 eurolla vuodessa. Jari Kallio Sulkavan kunnan maksuosuuteen sisältyvät digineuvojan palkka- ja sivukulut, koulutusten ostopalvelut
Sulkavan kunnan perintörahojen käyttösuunnitelmaa valmistellaan. Suunnitelman valmistelusta ja täytäntöönpanon seurannasta vastaa ohjausryhmä. Jari Kallio Perintörahojen käyttösuunnitelma vuodelle 2026 huomioidaan kunnan talousarvion valmistelussa. Käyttösuunnitelman mukaan senioreiden toiveita kysellään Lohilahden lainausasemalla 3. joulukuuta ja Sulkavan kirjaston kahvitilassa
Elokuvailta juutalaisvainoista Tiittalassa
Tiittalan kartanon kulttuurikuukauden elokuvaillassa lauantaina nähtiin Kuoleman lista -elokuva, joka on pienellä kustannuksella tehty elokuva juutalaispakolaisten vaiheista Suomessa toisen maailmansodan aikoihin. Jari Kallio Elokuvan ohjaaja Martti Takalo oli paikalla kertomassa elokuvasta yhdessä näyttelijä Esa Vihavaisen
Väpepan kauden kolmas turnaus Viialan liikuntahallilla Kouvolassa pelattiin kolmella pelaajalla kolmea vastaan. Tatu Salminen Poikkeuksellinen peliformaatti on osa Salibandyliiton kokeilua, jossa 4. ja 5. divisioonan joukkueet pelaavat kukin kaksi kolmen ottelun turnausta 3v3-salibandya. Pelimuodossa noudatetaan





















