Sulkava-seura on solminut Sulkavan kunnan ja tapahtumayhtiö Tiittala Eventsin kanssa kolmikantasopimuksen, jonka turvin seura pystyy hoitamaan taloudelliset velvoitteensa tulevaisuudessa. Sopimuksen myötä seura myy omistuksessaan olevat Soutustadionin ja Venehallin kiinteistöt tapahtumayhtiölle. Sulkava-seura ja tapahtumayhtiö Tiittala Events
Uuden Marimakasiinin avajaiset alkukesällä
Marimekon kiinteistönä tunnettu Alanteentie 3 on lähes satavuotisen historiansa aikana kokenut monta muodonmuutosta ja vaihetta. Uusin on Marimakasiinin nimeä kantava ympärivuotinen liiketoiminta. Uudessa omistuksessa Tiittalan kartano rakentaa Marimakasiinia parhaillaan uuteen kuosiin. Rakennuksessa tulee toimimaan edelleenkin
Ruolind maksoi eniten yhteisöveroa Sulkavalla
Puunkorjuun toimialalla työskentelevä Ruolind Oy maksoi eniten yhteisöveroa Sulkavalla viime vuonna. YLEn yhteisöverokoneen mukaan toisena oli nautakarjaa kasvattava Hiislahti Oy ja kolmantena sijoitus- ja neuvontapalveluita tarjoava Lähde Invest Oy, jonka hallituksen puheenjohtajana on toiminut Tiittalan
Tuore yrittäjä Sulkavan kunnan somesisällön takana
Sulkavan kunnassa harjoittelussakin ollut yrittäjä Nina Luukkonen tuottaa Sulkavan kunnalle somemateriaalia erityisesti tapahtumista ja luontokohteista. Kuntamarkkinoinnin lisäksi Ninanamedia tekee somemarkkinointia ja kuvauskeikkoja laajalle asiakaskunnalle sekä julkaisee pian ensimmäisen verkkokurssinsa. Jenna Olin Puumalalainen Nina Luukkonen hoitaa
Suomalainen messu soi Savonlinnan Tuomiokirkossa sunnuntaina 16.11. kello 10 sadan esiintyjän voimin. Lasse Heikkilän säveltämä Suomalainen messu on ehtoollisjumalanpalveluksen muotoon rakennettu kansanmusiikkityylinen sävelteos. Suomalaisen messun laulut ja instrumentaalinumerot vierailevat monissa musiikkityyleissä. Tunnelmien kirjo yltää haikeudesta
Kitaristi Osmo Palmu ja Savonlinna-kvartetti esittävät espanjalaissävyisen konsertin ”Madroños – sointeja Madridin öisiltä kaduilta” Sulkavalla to 13.11.2025 klo 18 Sulkavan seurakuntatalolla. Ohjelmassa kuullaan teoksia mm. Boccherinilta, Torrobalta ja Turinalta. Ohjelmassa kuullaan espanjalaisten säveltäjien kuten Federico







