Ihminen ihastuu saimaanrantatonttiin ja onnistuu hankkimaan sen itselleen. Hän rakentaa sinne mökin, jonne paistaa ihana ilta-aurinko. Päivän päätteeksi ihminen pulahtaa luonnonhiekkaiselle rannalle ja miettii, miten onnekas hän olikaan, kun kukaan muu ei ollut paikkaa vielä löytänyt.
Väärin. Todennäköisesti joku toinen oli bongannut juuri saman paikan jo tuhansia vuosia aikaisemmin.
– Kivikautiset asuinpaikat ovat usein samoilla paikoilla kuin nykyiset kesämökit. Molemmat sijoittuvat usein kuiville, aurinkoisille hiekkarannoille. Kivikaudella on ollut varaa valita se paras paikka, johon asettua, kertoo Riihisaaren museon arkeologi Martti Koponen.
Kivikautisia asuinpaikkoja onkin usein löytynyt juuri kesämökkien rakennusvaiheessa, joten ihmisten mieltymykset eivät ole muuttuneet kovinkaan paljon vuosituhansien varrella. Jo kivikaudella saatettiin muuttaa kesällä lähemmäs vettä.
– Ihmiset liikkuivat silloin tarpeen mukaan. Kesäaikaan oli hyvä elellä jossain kalaisalla rannalla, eikä siihen tarvinnut kovinkaan kummoista asumusta. Talvella on yleensä hakeuduttu suojaisampiin paikkoihin, lahdenpohjukoihin tai mäkien suojaamiin kohtiin, mutta kesät on tykätty olla avoimilla paikoilla, kuten saarissa ja niemenkärjissä.
Kivikauden kesäasunto oli Koposen mukaan mitä luultavimmin kotamainen rakennelma. Valitettavasti nykypäivään on näistä rakennelmista jäänyt vain asumuspainanteita maastoon.
– Suomessa on näitä asumuspainanteita löydetty jo useita tuhansia. Sulkavallakin tunnetaan esimerkiksi Toivotuksenlahden asumuspainanteet. Museoviraston muinaisjäännösrekisteriin on kirjattu 70 kivikautista asuinpaikkaa Sulkavalla.
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 28/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
