Raimo Reinikainen ojentaa kättään jykevän karja-aitauksen toiselle puolelle. Musta lehmä nuuhkaisee sitä varovasti mutta perääntyy Reinikaisen koittaessa silittää eläintä.
– Nuo herefordit olisivat vähemmän arkoja, Reinikainen toteaa viitaten punavalkokirjaviin nautoihin, jotka seuraavat mustien aberdeen anguksien kanssa ihmisten edesottamuksia.
Nuo parikymmentä emolehmää ovat laiduntaneet kohta vuoden verran Reinikaisen Iijoen tilalla. Kesän aikana karja on lisääntynyt kahdellakymmenellä vasikalla, joista 11 sonnivasikkaa odottelee haastatteluhetkellä vanhassa navetassa noutoa jatkokasvatustilalle. Siellä sonnit kasvavat parivuotiaiksi ja päätyvät sitten teuraaksi. Kesän aikana syntyneet lehmävasikat jäävät kotitilalle kasvamaan tuleviksi emolehmiksi.
Päätös tuotantosuunnan muutoksesta kypsyi kaksi vuotta sitten, kun tilat alkoivat tulla vastaan. Iijoen tilalla on 70-luvun alussa rak3ennettu parsinavetta, joka kaipasi jo kipeästi päivitystä.
– Neuvojat kävivät tekemässä kustannusarviota. Navettaan olisi pitänyt lähteä investoimaan suuria summia, käytännössä se olisi teetättänyt uuden navetan.
Toinen syy tuotantosuunnan muutokseen oli arjen kiire. Lypsykarjan pito oli varsin sitovaa, toisaalta Sari-vaimo käy vuorotöissä, ja pariskunnalla on kaksi pientä lasta.
– Arki on jouhevampi järjestää, kun ei ole kellontarkkaa lypsytyötä.
Kovin suuria muutoksia Reinikaisen ei tarvinnut tuotantosuunnan vaihtumisen vuoksi tehdä.
– Karja on pieni, eikä sille tarvitse tehdä kovin jykevää navettaa. Eläimet pärjäävät, kun niillä on kolmeseinäinen suoja. Ne tottuvat talven tuloon.
Teksti ja kuva: Tea Ikonen
Julkaisemme nettisivuillamme lyhyitä pätkiä jutuistamme. Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehden numerosta 40/2020. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
