Sulkavalaislähtöinen Riitta Vihavainen ei ole koskaan päässyt soutamaan Partalansaaren ympäri. Sisukkuutensa hän on sen sijaan osoittanut työskentelemällä naisurheilun ja naisurheilutoimittajien aseman parantamiseksi. Toukokuussa Urheilutoimittajain Liitto palkitsi Vihavaisen Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustuksella.
– Minä olen kuullut, että te Vihavainen haluatte urheiluun, mutta Uudessa Suomessa ei ole koskaan ollut naisurheilutoimittajaa, eikä tule olemaankaan, laukaisi Uuden Suomen päätoimittaja nuorelle Riitta Vihavaiselle vuonna 1974.
Vihavainen oli työskennellyt Uudessa Suomessa jo neljän vuoden ajan. Urheilufanina hän ei kuitenkaan käsittänyt, miksi nainen ei voisi tehdä urheilujuttuja, joten Vihavainen jatkoi urheilukeikoille pyrkimistä.
Sinnikkyys palkittiin, kun Vihavainen vuonna 1978 palkattiin urheilutoimittajaksi. Hän oli yksi kolmesta ensimmäisestä naisurheilutoimittajista, jotka auttoivat monipuolistamaan urheilutoimittajien kenttää Suomessa ja tuomaan naisnäkökulmaa raportointiin.
Vihavaisen mukaan naisurheilutoimittajat tuovat juttuihin inhimillisyyttä.
– En ole naisasiamies, mutta kyllä me kysymme asioita eri tavalla. Moni mies saattaa pitää kysymyksiä perheestä höpöjuttuina, mutta kyllähän perhe kuuluu monen urheilijan taustajoukkoihin.
Tie ei ole kuitenkaan ollut aivan yksinkertainen. Kun Vihavainen teki 70-luvulla jutun Turun Palloseuraan perustetusta Mimmiliigasta, toimituksen suhtautuminen oli tyrmäävä.
– Tein oikein hyvän jutun, jossa oli hyvät kuvatkin. Kun vein sen toimitukseen, se pantiin viihdeosastolle, koska naisjalkapalloilua ei pidetty urheilulajina!
Kun Vihavainen halusi 80-luvulla kirjoittaa juttuja naisten moukarinheitosta, seiväshypystä tai estejuoksusta, miehet olivat ihmeissään.
– Eräs naisurheilujohtaja kertoi Urheiluliiton miesten sanoneen, että miksi täytyy kirjoittaa näistä lajeista, jotka eivät ole naisia varten. Näin puhuttiin vielä 80-luvulla.
Kokemusten johdosta Vihavainen päätti, että hänen tehtävänään oli nostaa naisurheilua esille. Vuosien varrella Suomessa onkin päästy jo pitkälle.
– Nythän tilanne on ihan hyvä. Naisurheilijat ovat Suomessa kohta parempia kuin miehet. Esimerkiksi naishiihtohan on ollut parempaa kuin mieshiihto jo pitkän aikaa.
Nyt 78-vuotias Vihavainen voi viettää leppoisia eläkepäiviä hyvällä omallatunnolla Kajanokan kodissaan Helsingissä kollegoidensa vastikään antamasta elämäntyötunnustuksesta nauttien. Kaikki alkoi kuitenkin Sulkavan Alanteentiellä eräässä urheilullisessa kodissa, jossa Vihavainen vietti lapsuutensa.
Vihavaisen veli Pertti Vihavainen tapasi liimata urheilijoiden kuvia ja tuloksia sinisiin vihkoihin.
– Kun Pertti alkoi käydä Savonlinnassa koulussa, siellä näkyi joskus julkkiksia kilpailemassa. Hän sitten keräsi heiltä nimmareita.
Isoveljen kiinnostus urheiluun tarttui pikkusiskoon, mutta tämän terveys ei antanut myöten alkaa urheilla. Unelma urheilusta ei kuitenkaan jättänyt rauhaan, ja vettä myllyyn lisäsi sulkavalaisten urheilijoiden pärjääminen kansainvälisissä kilpailuissa.
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 24/2020. Tilaa lehti täältä.
