Airoihin tuli vipinää, kun Etelä-Savon liikunta ry myönsi yllätysrahoituksen SU -41:n soutujaoston hallinnoimalle soutukoululle. Viime viikon keskiviikkona ensimmäiset oppilaat kokoontuivat kuulemaan pro-vinkit soutukonkari Heikki Joskittilta.
Ennen veneeseen astumista tekniikkaa hiotaan soutustadionin terassille laitetussa soutukoneessa.
Liikkuvapenkkinen soutuvene eroaa perusveneestä siinä, että kehon liikeratoihin täytyy kiinnittää enemmän huomiota.
– Soutuliikkeessä mennään ensin niin kyykkyyn, että sääri tulee pystyyn. Hartioita ei saa nostaa, vaan niiden tulee olla rentoina. Kun lähdetään vetämään, lantiossa täytyy olla hyvä pito. Selkä ei saa antaa periksi, kun jalat aloittavat työnsä.
Vedon aloittavat jalat, kun polvikulma aukeaa yli 90 asteen, lähtee selkä mukaan ja kun lantiokulma on auennut yli 90 astetta, lähtevät myös kädet mukaan vetoon. Koko vedon ajan paine on päkiältä jalkatukeen. Takaisin tultaessa tehdään päinvastoin: Ensin kädet suoraksi, sitten selkä pystyyn ja lopuksi jaloilla kyykkyyn, valmiina uuteen kiinniottoon ja vetoon.
– Tyypillinen virhe on, että aloitetaan palautus jaloilla. Tästä seuraa ongelmia, kun joudutaan ylittämään käsillä koholla olvat polvet. Jalat täytyy olla suorina niin kauan, että kädet ovat palautuneet polvien yli.
Soudun jälkeen soutajien olisi hyvä muistaa venytellä.
– Etenkin lonkankoukistajat on venyteltävä aina, koska ne rasittuvat helposti soutaessa, mikä aiheuttaa lihasjännitystä ja elastisuuden katoamista. Lopulta se alkaa vetää ihmistä kyyryyn. Toki koko kroppa on hyvä käydä venytellen läpi.
Heidi Dammert oli saapunut paikalle tyttärensä Kaisa Sallisen ja tämän kaverin Emilia Kososen kanssa.
– Ajattelin, että tästä saisi hyvän kesäharrastuksen äidille ja tyttärelle. Teinille on kaikki muut puuhat ja kaverit niin tärkeitä, että pariveneessä voisi sitten saada laatuaikaa äidin kanssa kerran viikkoon, voisi kertoa äidille kaikki salaisuudet. Ja sitten tämä ystäväkin innostui tulemaan.
Liikkuvapenkkisessä parisoutuveneessä soutaminen oli positiivinen kokemus, vaikka yhteistä rytmiä saikin hakea.
– Oli hienoa seurata, kun teinit soutelivat menemään ulapalla ja joutuivat harjoittelemaan sitä yhteistyötä, pohtii Dammert.
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 24/2020. Tilaa lehti täältä.
