Emma Engström kiinnostui tosissaan vanhasta tavarasta ostettuaan irtaimistoineen vanhan maalaistalon Iitlahdesta. Mari-Anna Rossi Emma Engströmin pihalla tönöttävän vanhan navetan vintti on kuin aarreaitta: toisessa päässä on avopuoliso Jounin härvelikokoelma, ja toisesta päästä löytyvät Emman aarteet
Tunnilan maantiejuoksu juostiin lämpimässä säässä 3.8.2025. Juoksuun osallistujia oli 16 ja mukana oli ilahduttavan paljon nuoria juoksijoita. Naiset 10km: Reetta Hämäläinen 40,09 Riitu Kaartinen 52,48 Miehet 10 km Joona Yläharju 35,25 Sampsa Kokko 43,04 Tytöt
Puhallinorkesteri Saimaa konsertoi kotikaupunkinsa vanhimman rakennuksen juhlavuoden kunniaksi linnateemaista musiikkia esittäen kahtena elokuun iltana. Ensimmäinen konserteista kuullaan Sulkavan kirkossa sunnuntaina 17.8. klo 18 ja toinen Olavinlinnan Kongressisalissa keskiviikkona 20.8. klo 18.30. Tornien soitto -konsertissa kuullaan
Sulkavalla syntyi yhdeksän kuuttia – yksi kuollut
Saimaalla kuutteja kuoli eniten pesäolosuhteissa, mutta kalanpyydyksiin menehtyminen myös merkittävä kuolinsyy kuuteilla. Sukeltamiseen erikoistuneelle norpalle hukkuminen tarkoittaa pitkää ja kivuliasta kuolemaa. Jenna Olin Tänä vuonna Saimaalla on havaittu syntyneeksi 111 kuuttia. Havaituista kuuteista noin 50
Koulun alkaminen ei jännittänyt ekaluokkalaisia
Ensimmäisen luokan Sulkavan yhtenäiskoulussa aloittaneilla Joonatan Laukkasella, Maija Nykäsellä ja Aava Partasella oli omassa luokassa tuttuja eskariajoilta. Jenna Olin Koulut alkoivat Sulkavalla torstaina. Sulkavan yhtenäiskoulussa ja lukiossa opiskelee tänä lukuvuonna 190 oppilasta. Ensimmäisen luokan aloitti
Villisika vaeltaa pitkiäkin matkoja, ja saattaa olla jo kaukana havaintopaikoista. Villisian kohdatessa ei kannata panikoida, sillä eläin pyrkii normaalisti ihmistä karkuun. Jenna Olin Partalansaarella Hakovirran sillan läheisyydessä tehtiin tällä viikolla villisikahavainto. Mönkijällä ilta-aikaan ajanut mieshenkilö
Lohikoski Mylly Caravan -leirintäalueella on ollut hyvä kesä, kun asuntoautoja ja -vaunuja on saapunut alueelle tasaiseen tahtiin. Lisäksi pyöräilyreitti on houkutellut lisää telttailijoita. Jari Kallio Lohikosken Mylly -osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Esa Repo kertoo, että leirintäalueen
Viidenkymmenen vuoden karavaanarikokemuksella ruokolahtelaiset Kyösti ja Sirpa Tuominen kehuvat Lohikosken leirintäaluetta, jota he ovat pitäneet tukikohtanaan viimeiset viisitoista vuotta. Jari Kallio – Tänä kesänä aloitettiin vappuna, käytiin välillä poissa ja tultiin takaisin, joten täällä viihdytään
Partalansaarelaisten voimin saatiin entisen Kaartilankosken koulun kentälle matkailuautoille sopiva matkaparkki viime kesänä. Palvelu onkin otettu mukavasti vastaan. Jari Kallio – Infraa parannettiin, vaikka perusinfra olikin jo valmiina. Kylätalon parkkilaisille on tarjolla uimarantaa laiturilla, makkaranpaistopaikkaa polttopuilla,
Taste Saimaan savusaunailta Tiittalan kartanolla
Saimaa European Region of Gastronomy 2024 -juhlavuonna ensimmäistä kertaa Taste Saimaa Sauna Experience -pilotointina toteutettavassa savusaunatapahtumassa osallistujat pääsevät ilmaiseksi tutustumaan saunaperinteisiin, jotka yhdistyvät paikallisiin makuihin. Tiittalan kartanolla voi kokea keskiviikkona 13.8. kello 16-19 perinteisen savusaunan
Lukijamatka somaan Viljandin kaupunkiin
Lukijamatkalla Viron Viljandiin yövyttiin ensimmäinen yö laivassa matkalla Tallinnaan, tutustuttiin ihastuttavaan Olustveren kartanoon ja tehtiin Viljandin kaupunkikierros. Yhteistä tekemistä oli myös yhteisruokailu tunnelmallisessa ravintolassa. Jenna Olin Länsisatamassa alkaa olla ilmassa odottamisen tunnelmaa, kun Sulkava-lehden lukijamatkalaiset
Sulkava-lehden kaikki numerot lehden perustamisesta vuodesta 1969 lähtien on nyt skannattu Sulkava-lehden digitunnuksen omaavien luettavaksi. Arkistojen aarteena esitellään tällä kertaa juttu Sulkava-lehden lukijamatkasta Turkkiin. Jari Kallio Viime vuosina lukijamatkat ovat kohdistuneet lähinnä Viroon, mutta vuonna
Kuumakivihieronta rentoutti kokonaisvaltaisesti ja lievitti stressiä. Parhaimmillaan kuumakivihieronta on varmastikin koleassa syyssäässä, mutta myös kesähelteellä kokemus oli taivaallinen. Mari-Anna Rossi, Hyvää Oloa Sulkavalta -juttusarja Heinäkuun alussa varasin TerapiaSaimaasta kuumakivihieronnan, olihan silloin viileää ja kaipasi vähän
Valokuvasuurennokset Sulkavalla Sikolahdentien taideraitin varrella ovat nyt paikallaan. Sähkökaapin päätyseinässä nimineuvos Kaarlo Hämäläisen kuva on arvoisellaan paikalla Rauhaniemen museon lähiympäristössä. Sivuseinämällä on SA-arkiston kuva Karjalan evakkojen taukohetkestä, jota he viettivät näissä samoissa maisemissa. Sähkökaapin valokuvasuurennokset
Sulkavan Soutu-uistelu 2025 voittivat Tomi ja Pinja Hiltunen Sulkavalta. Heidän saaliinaan oli kolme kuhaa ja 18 haukea. Tulokset: Hiltunen Pinja, Sulkava 32490 Hiltunen Tomi, Sulkava (3 kuhaa, 18 haukea) Rissanen Ari, Sulkava 25915 Suvanto Niko,
Sulkavan Palomieskerho järjesti Sulkavan palokunnan 130-vuotisjuhlan lauantaina Sulkavan torilla. Ohjelmassa oli muun muassa vesipelastusnäytös. Torilla oli esillä nykyisin käytössä olevaa hälytyskalustoa, minkä lisäksi palokunnan veneeseen pääsi tutustumaan kioskin rannassa. Esillä oli myös vanhempaa palokalustoa aina
Hellblazers keikalla Savonlinnassa, katso kuvat ja video
Pyhän Olavin päivänä tiistaina nähtiin Savonlinnassa myös sulkavalainen bändi Hellblazers, jonka kantavia voimia ovat puutarha-alan yrittäjä Kalle Varonen sekä Sulkavan kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori Olli Virta. Jari Kallio Torin täydeltä väkeä oli tullut paikalle, kun Hellblazers
Tämä kesä jää historiankirjoihin erityisen kuuman jaksonsa vuoksi, sillä 30 asteen lämpötila on ylittynyt 20 peräkkäisenä päivänä. Sulkava-lehti kävi kyselemässä ihmisiltä, miten hellesää on heihin vaikuttanut. Mari-Anna Rossi Koirapuistossa on hellekelillä elämää heti aamutuimaan. Puistoilemaan
Kaivinkoneen puikoissa näkee oman käden jäljen
Sulkavalaisen Koneurakointi Auvisen toimitusjohtaja Kiira Auvinen kohtaa edelleen naisena työssään ennakkoluuloja, vaikka hänellä on alalta kokemusta jo 15 vuoden ajalta. Työn jälki kuitenkin puhuu puolestaan. Mari-Anna Rossi Heinäkuun aurinko paahtaa mökkitien päässä, kun kaivinkoneen hytissä
B&B Rönölän ovet Partalansaarella ovat avoinna päivittäin. Sähkötön talonpoikaishenkinen 1800-luvun rakennus keskellä lammaslaidunta toimii myös Sillat ja lossit -pyöräreitin taukopaikkana sekä lauantaisin laidunkahvilana. Mari-Anna Rossi Kun menen juttukeikalle Bed & Breakfast Rönölään, varustaudun hyttysmyrkyllä. Tiedän,