Mari-Anna Rossi Suomen ympäristökeskuksen tiedotteen mukaan sinilevähavainnot ovat hieman lisääntyneet sisävesillä edellisviikosta, mutta ovat keskikesälle tyypillisellä tasolla. Runsaasti sinilevää havaittiin yhteensä viidellä havaintopaikalla Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa sekä Pirkanmaalla. Virallisen seurannan lisäksi arvokasta tietoa sinilevätilanteesta saadaan myös
Viimeisimpien ennusteiden mukaan perjantaiaamusta lähtien Sulkavalla voi olla myrskypuuskia eli tuulta yli 21 metriä sekunnissa. Tuulivahinkoja kuten katkenneita oksia, kaatuneita puita ja sähkökatkoja voi siis tulla, kun Ulla-myrsky iskee Sulkavalle. Jari Kallio Säätalo Forecan mukaan
Sulkavan kotihoidossa työskentelevä Reetta Hämäläinen ei pidä liikuntakykyä itsestäänselvyytenä. Hänelle liikunta antaa energiaa arkeen ja auttaa jaksamaan ruuhkavuosien pyörityksessä. Kesäkuussa Hämäläinen pyörähti hyroxin MM-kisoissa Chicagossa sijoittuen ikäluokkansa kahdeksanneksi. Mari-Anna Rossi Sulkavan Halttulassa perheensä kanssa asuva
Liikennejärjestelyt vaikuttavat Sulkavan arkeen soutuviikonloppuna
Alanteentie suljetaan Sulkavan Suursoutujen ajaksi. Myös Hakovirran silta suljetaan soutujen lähtöjen ajaksi. Sulkavan Suursoudut järjestetään 10.–13.7.2025. Mari-Anna Rossi Sulkavan Suursoutujen lähestyessä on Sulkavan kirkonkylällä ja sen ympäristössä varauduttava poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin. Tapahtuman järjestäjät painottavat turvallisuuden olevan
Itä-Suomen poliisi muistuttaa, että verkkopankkitunnuksia ja mobiilivarmenteen tietoja ei pidä luovuttaa kenellekään. Pankissa olevia rahoja ei myöskään pidä siirtää millekään väitetylle turvatilille. Varovainen pitää olla myös ostaessa tavaraa tai ajoneuvoja eri nettialustoilta. – Kesäkuun aikana
Hyvää oloa Sulkavalta: Sulkavalainen hieroja Mari Kanninen tarjoaa laajan repertuaarin palveluita, joista yksi on kylmähoito. Testasin hoitoa, ja huomasin, että se tehoaa erinomaisesti niskassani tuntuvaan viiltävään kipuun sekä rentouttaa ja jättää raikkaan olon työpäivän ajaksi.
Sairauteen helmikuussa menehtyneen taiteilijan Anne-Mari Heiskasen taidenäyttely ”Valossa lentävät paratiisilinnut” avautui Sulkavan kirkossa tiistaina. Jari Kallio Heiskasen poika Henry Huittinen kertoo, että Anne-Mari oli sopinut näyttelyn Sulkavan kirkkoon ennen kuolemaansa. – Taidenäyttelyn piti alun perin
Syteen tai saveen -keramiikkanäyttely avautui
Vanhalla kunnantuvalla voi ihastella keramiikkaa, jossa esiintyvät veistokselliset ihmishahmot, luontoaiheet, geometriset muodot ja fantasiamaailma. Jenna Olin Vanhalla kunnantuvalla avautui tiistaina 1. heinäkuuta Ihmekollektiivin järjestämä Syteen tai saveen -keramiikkanäyttely. Näytteilleasettajat tulevat Järvi-Saimaan kansalaisopiston Sulkavan keramiikkaryhmästä. –
Ihmemaa-festivaali oli jälleen loppuunmyyty
Festivaalille oli saapunut väkeä läheltä ja kaukaa. Hyvän musiikin lisäksi nautittiin hyvästä tunnelmasta, kesäsäästä ja kavereiden seurasta. Jenna Olin Kesäsää ja auringonpaiste saapuivat vihdoin Sulkavalle ja kruunasivat neljättä kertaa järjestetyn Ihmemaa-festivaalin, joka oli jo toista