Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Henkilöt/Uutiset

Hakulisen Matti perusti apumiespalvelun

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 30.10.2019

Sulkavalaisen Matti Hakulisen syyskuussa perustaman uuden yrityksen liikeideana on pienien keikkahommien tekeminen. Monitaitoisen miehen käsissä pysyvät työkalut. Taituruutta häneltä löytyy moneen muuhunkin suuntaan.

Osku-koira kipitti häntä ystävällisesti puolelta toiselle vispaten tervehtimään pihalle tullutta vierasta. Tervetulotarkastuksen ja hyväksynnän jälkeen valkoinen jackrusselinterrieri ohjasi vieraan isäntänsä tykö kuin hovimestari ikään. Kesämökkialueella sijaitsevan talon kuistilla talon isäntä ja tuore yrittäjä Matti Hakulinen ojensi kättään tervehdykseen ja ryhtyi tarinoimaan liikeideastaan ja sen syntyjuurista.

– Tykkään tehdä kaikenlaista. Kotipihaan tein terassin lasituksen ja palvaamon. Kasvihuoneeksi soveltuvia isoja pihalyhtyjä on työn alla parhaillaankin. Autotalli-varastoon on suunnitteilla kamiina, koska sähkönsiirtomaksujen vuoksi sen lämmittäminen maksaa muutoin niin paljon, Hakulinen esitteli muutamia viime aikojen projektejaan.

Hän jäi vuosi sitten eläkkeelle työvalmentajan työstä Vaalijalan kuntayhtymän Savoset-Juvan toimipisteestä.

– Työskentelin kehitysvammaisten työnohjaajana yli kolmekymmentä vuotta. Teimme siellä monenlaisia juttuja, esimerkiksi autojen pesua, pyykin ja maton pesua.

Eläkkeelle jäätyään puuhakas mies alkoi pohtia, voisiko olla avuksi muille.

– Idea apumiespalveluista oli jo pitkään muhinut mielessäni. Yrityksen kautta työapua on helpompi tarjota, koska siten tarvitsijat tietävät, että olen oikeasti käytettävissä. Vakuutus-, vero- ja muut viralliset maksut hoidan itse yritykseni kautta, mikä tekee palkkaamisestani helppoa. Kirjanpitäjäkin minulla jo on, hän kertoi.

Työn saralla häntä kiinnostavat yhtä lailla pienet kuin pitkät työkeikat.

– Työ voisi olla esimerkiksi tuuraustyötä, vaikkapa satunnaisia 1–2 päivän työkeikkoja sairaslomasijaisena tai kiireapuna. Toki työ voi olla pitempiaikaistakin, jos on tarvetta. Työtilauksia otan vastaan kaikilta suunnilta: paikkakuntalaisilta, mökkiläisiltä, yrityksiltä, kunnalta ja muilta tahoilta.

Työnkuva on sekalainen. Hakulisen taitojen mukaan mennään.

– Korjaus- ja kunnostustyöt hoituvat. Vasara ja saha pysyvät kädessä, hän hymyili.

Teksti ja kuva: Sofia Flygare

Lue koko juttu viikon 44 Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä!

Avainsanatapumiespalvelu eläkeläinen Matti Hakulinen yrittäjä yrittäjyys
Facebook
Edellinen julkaisu

Kyläkäräjät-musiikkitapahtuma viihdytti

Seuraava julkaisu

Kääntäjä Kari Koski kirjoittaa itsensä näkymättömiin

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025
  • Olympiamitalistit soutavat Suursouduissa 10.7.2025
  • Suursoudut syntyi pikkupojan unelmasta 10.7.2025
  • Kalankasvatus kukoistaa Sulkavalla 9.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös