Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Oili Tikasta kehittämispäällikkö

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 19.4.2018

Elinvoimakoordinaattorin virkanimike muutetaan kehittämispäälliköksi. Uusi virkanimike vastaa paremmin muuttunutta tehtävänkuvaa.

– Toimenkuvani on käytännössä muuttunut jo silloin, kun Juho Järvenpää valittiin talous- ja hallintojohtajan paikalta kunnanjohtajaksi. Nyt siirrettiin vain tehtävänimike vastaamaan enemmän toimenkuvaa, kertoo elinvoimakoordinaattorin virkaa helmikuusta 2017 saakka hoitanut Oili Tikka.

Kehittämispäällikkö vastaa elinkeinotoimen, työllistämisen ja kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-aikatoimen tulosyksiköistä ja näiden tulosvastuusta sekä toimii niiden esimiehenä. Virka on kunnanhallituksen alainen ja kehittämispäällikkö raportoi työstään kunnanjohtajalle ja kunnanhallitukselle.

Oili Tikan mielestä Sulkavalla on yllättävän aktiivista toimintaa kunnan kokoon nähden. Mukavat ihmiset ja hyvä luonto ovat kunnan vahvuuksia.

Sen sijaan Etelä-Savon väestörakenne huolestuttaa. Tosin Sulkava ei ole ongelman kanssa yksin.

– Haasteet ovat samat kaikille pienille kunnille.

Lue koko juttu torstaina 19.4.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

Avainsanatelinkeinotoimi elinvoimakoordinaattori kehittämispäällikkö Oili Tikka Sulkavan kunta tehtävänkuva työllistäminen työllisyydenhoito virka virkanimike
Facebook
Edellinen julkaisu

Tarja Qvintus: Martat ovat mukana ajan hengessä

Seuraava julkaisu

Hanna Kosonen vieraili Sulkavalla

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Kuuluisa sulkavalainen nimismies
  • Palkankorotuksia seurakunnan ylimmälle johdolle
  • SV-Element pääsi yrityssaneeraukseen
  • Elinvoimakoordinaattori valittiin
  • Elinvoimakoordinaattoriksi 40 hakijaa
  • Omista koulumuistoista syntyi omakustannekirja
  • Hevoset osana elämää lapsuudesta asti
  • Sulkavan Mieslaulajien tarina alkoi Villiruusu-valssista
  • Hammashoitoon haetaan yksityistä yritystä
  • Katkoksia Sulkavan televisiolähetyksiin

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Musiikki- ja tanssiopetusta tarjolla 19.3.2026
  • Kahvila-puoti Alina herää talviunilta 19.3.2026
  • Seikkailu-urheilun MM-cup palaa Sulkavalle 18.3.2026
  • Jehovan todistajien muistojuhla Sulkavalla 18.3.2026
  • Värikästä kuvataidetta Sulkavan kirkkoon 18.3.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös