Irma Toivosesta piti tulla kehitysvammaisten hoitaja, mutta muuan leskimies muutti suunnitelmat. Suurin osa elämästä on kulunut pääkaupunkiseudulla, mutta Sulkavalla on edelleen paikka Irman sydämessä.
– Jos juot maidon, isä tulee huomenna.
Näin äiti sai vastahakoisen Irma Toivosen, silloisen Auvisen, juomaan maitolasillisen. Toive isän palaamisesta voitti Irman maitoa kohtaan tunteman inhon.
Perheen isä, koko kylän tuntema kelloseppä Toivo Auvinen oli vammautunut sodissa ja kulki kainalosauvoilla. Talvet hän vietti Kaunialassa sotavammasairaalassa.
– Isä lähti loka-marraskuun vaihteessa ja palasi keväällä, kun käki alkoi kukkua. Sitä aina odotettiin suurella innolla, Irma muistelee.
Perheen äiti oli käytännössä yksinhuoltaja talvet.
– Isän eläkkeellä elettiin. Äidinkin terveys reistaili, ja sukulaiset hoitivat meitä, kun hän oli sairaalassa.
Silti Irma kokee, että hänellä ja hänen kolmella sisaruksellaan oli hyvä lapsuus.
– Äiti oli taitava taloudenpitäjä. Meiltä ei puuttunut mitään vaikka oli niukkuutta.
Irmalla oli tavallisen tytön haaveita muttei mitään vahvaa urasuunnitelmaa. Yhteiskouluun hän olisi halunnut, ja sinne hän hakikin salassa. Kun asia selvisi isälle, tuli kielto. Sen päivän Irma itki kellarissa.
– Isä oli vanhan kansan mies. Ehkäpä hän ei arvostanut opiskelua, Irma pohtii.
Kenties asiaan vaikutti myös se, että yhteiskoulu oli tuolloin Juvalla ja kouluun meno olisi tarkoittanut matkakuluja.
– Julkinen liikenne Juvalle oli kyllä hyvä, mutta se olisi maksanut.
Mutta miten Irma päätyi pääkaupunkiseudulle? Lue koko juttu torstaina 28.9.2017 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!
