Harri Forss ei löytänyt Maajussille morsian -ohjelmasta kumppania, mutta Kiviapajan miehellä on pitänyt kiirettä naisrintamalla ohjelman ulkopuolella. Mari-Anna Rossi Maajussille morsian -ohjelmasta puolisoa etsineelle Harri Forssille kuuluu hyvää. Vaikka ohjelmasta ei puolisoa löytynyt, näyttää tulevaisuus
Sulkavan yhtenäiskoulun viides luokka järjesti ensimmäisenä adventtisunnuntaina koulun liikuntasalissa joulumyyjäiset, joiden tuotto menee luokan omaan leirikoulurahastoon. Riikka Tanskanen Myyjinä oli niin viidesluokkalaisia ja heidän vanhempiaan, kuin muitakin paikallisia asukkaita, järjestöjä ja yrityksiä. Myyntikojut notkuivat jouluisia
Itsenäisyyspäivän juhlaan Sulkavan kouluun kokoontui puoli salia sulkavalaisia juhlimaan sekä kuulemaan vuoden sulkavalaisen ja vuoden yrittäjän valinnat. Jari Kallio Kunnanjohtaja Sakari Varala sanoi puheessaan, että on suuri kunnia ja ilo juhlistaa rakasta isänmaatamme yhdessä juhlaväen
Vuoden sulkavalaiseksi valinta sai Esa Revon tuumaamaan, että olo on aika ällikällä lyöty. Jari Kallio – Kyllä tuli tämmöinen tunnustus nyt puskista. En osannut odottaa, sanoi Repo valinnasta kuultuaan. Revosta tehtiin laaja henkilöhaastattelu Sulkava-lehden heinäkuun
Sulkavalainen Jukka Tervonen on pyörittänyt TeSe Rakennus ja Saneeraus -yritystään 13 vuoden ajan ja tehnyt koko työuransa rakennusalalla. Jari Kallio Sulkavan Yrittäjät ovat tänä vuonna valinneet vuoden yrittäjäksi pitkän linjan rakennusalan ammattilaisen ja yrittäjän Jukka
Vuoden sulkavalainen ja vuoden yrittäjä julki
Vuoden sulkavalaiseksi valittiin lohilahtelainen Esa Repo ja vuoden yrittäjäksi rakennusalan yrittäjä Jukka Tervonen. Valinnat julkistettiin itsenäisyyspäivän juhlassa Sulkavan koululla. Jari Kallio Kunnanjohtaja Sakari Varalan juhlapuheen jälkeen Sulkavan liikunta- ja kulttuurikoordinaattori Olli Virta lauloi tekemänsä laulun
Jumalanpalvelus johdatti itsenäisyyspäivään
Kaunis urkumusiikki aloitti itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen Sulkavan kirkossa samalla, kun aluekappalainen Hanne-Maaria Rentola lausui ”isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen”. Parvelta kaikui komeasti kanttori Matti Turusen laulamana ”aamen”. Jari Kallio Rentola toivotti kaikille hyvää itsenäisyyspäivää
Sulkavan kunnan käyttötalouden tuotot parantuvat tänä vuonna arviolta 68 000 euroa talousarvioon verrattuna. Eniten talousarvioon nähden tuloja saatiin lisää metsänmyynnistä, josta kertyi 48 000 euroa enemmän rahaa kuin talousarviossa on mainittu. Jari Kallio Kunnan kuluvan vuoden
Salibandyjoukkueena tunnetun ja nykyään 5. divisioonassa pelaavan Väpepan toiminta laajentuu. Seurasta tulee monipuolinen urheiluseura, jonka ytimessä säilyy edelleen salibandy. Jenna Olin Salibandyseura Väpepä perustettiin alun perin vuonna 2012 vastaamaan tarpeeseen saada urheilullisempi ja organisoidumpi sählyseura
Tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys Suomessa
Politiikan tutkija otti tilausravintola Höökissä kantaa naisten ja tyttöjen kokemaan turvattomuuteen Suomessa, avasi kohutun tutkimuksen tuloksia miesten asenteista naisten kohtaamaan väkivaltaan ja ehdotti erilaisia ratkaisuja naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi. Jenna Olin Itä-Savon keskustanaiset järjesti
Alanteen joulu -tapahtuma järjestetään jälleen sunnuntaina 15. joulukuuta. Joulun taikaa voi kokea torilta entiselle ravintola Alanteelle asti, ja mahdollisesti myös joulupukki saapuu Korvatunturilta. Jari Kallio Sulkavan kunta on pitänyt Alanteen joulusta yrittäjien ja eri toimijoiden
Sulkavalla lähes kahdeksan vuotta apteekkarina toiminut Anu Rasi-Leskinen siirtyi hoitamaan Kuopion toimipistettään. Uusi apteekkari Riia-Liisa Rasimus aloitti Sulkavalla viime viikon perjantaina, ja hänellä on vahvat juuret Sulkavalle. Jari Kallio Kun Rasi-Leskinen aloitti Sulkavalla, niin hänen
Sulkavan paloasemalla vallitsi toissalauantaina innostunut tunnelma, kun perinteinen Päivä paloasemalla -tapahtuma keräsi paikalle lapsiperheitä ja muita turvallisuusasioista kiinnostuneita. Mari-Anna Rossi Päivä paloasemalla -tapahtuma Sulkavalla tarjosi tilaisuuden tutustua palokunnan kalustoon ja päästä jopa ajelulle paloauton kyydissä.
Bernin sopimuksen pysyvä komitea äänesti tänään tiistaina susien suojeluaseman lieventämisen puolesta. – Suomen on kuitenkin toteutettava kokonaisvaltainen suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen lainsäädännön ja hallinnon muutostyö tämän talven aikana, toteaa Suomen Metsästäjäliitto. Bernin sopimus eli Euroopan luonnonsuojelusopimus
Valokuitu yli sataan pientaloon Sulkavalla
BLC Telecom on saanut suuren osan tämän syksyn valokuituliittymistä kaivettua sulkavalaisiin talouksiin. Keväälle jää vielä osa, ja uusia liittymätilauksia vastaanotetaan vielä ilman liittymismaksua. Jari Kallio BLC Telecomin toimitusjohtaja Marko Jokela kertoo, että valokuidun rakentaminen on
Uudella innolla Sulkavan Yrittäjien puheenjohtajaksi
Sulkavan Yrittäjät sai uuden puheenjohtajan vuosille 2025–26. Uusi puheenjohtaja aikoo saada aikaan lisää toimintaa ja näkyvyyttä. Yhdistys hakee myös nuoria yrittäjiä joukkoonsa. Jenna Olin Mikko Lohi aloittaa Sulkavan Yrittäjien puheenjohtajana ensi vuonna, kun nykyinen puheenjohtaja
Manna Tischer Sulkava-lehden arkistoista löytyy laatikoittain vanhoja kuvia. Julkaisimme jälleen niistä yhden Sulkava-lehden Facebook-tilillä ja kysyimme, keitä kuvassa on, missä ja milloin kuva on otettu ja liittyikö kuvaan jotain tarinaa. Kuvalle tuli yksi kommentti, jonka
Metsähallitus ja Rajavartiolaitos yhteistyössä Jukajärvellä
Sulkavan Jukajärven ampuma-alueen maa-alueen omistaa valtio, ja sitä hallinnoi Metsähallitus, lukuun ottamatta varsinaisia rakennuksia ja niihin liittyviä maa-alueita. Rajavartiolaitos käyttää aluetta puitesopimuksen turvin harjoitteluun ja ammuntaan. Jenna Olin Suomen Metsäyhdistyksen toimittajamatka vei viime perjantaina osallistujat
Metsänhoitoyhdistyksen valtuustovaalien viimeinen äänestyspäivä on keskiviikkona 27. marraskuuta. Kaisa Ralli ja Liisa Ruottinen-Partanen kannustavat äänestämään, jotta omat edut toteutuvat. Jenna Olin Kioski Alanteen Helmessä kävi perjantaina vilske, kun Kaisa Ralli ja Liisa Ruottinen-Partanen järjestivät vaalikahvit
Puumala ja Sulkava vaativat teiden kunnostuksia
Puumalan ja Sulkavan kunnanhallitukset katsovat, että maanteiden kunnostaminen on yksi keskeinen toimi, jolla parannetaan yritystoiminnan olosuhteita itäisessä Suomessa. Teiden kunnon parantamisella ehkäistään kaluston vaurioitumista ja edistetään liikenneturvallisuutta. Puumalan ja Sulkavan kunnanhallitukset vetoavat Pohjois-Savon ELY-keskukseen ja