Kun talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939, oli Liisa Summanen 10-vuotias pikkutyttö. Kaartilanmäellä suurimman osan elämästään viettänyt Summanen muistaa sodasta muun muassa sitä pakoon lähteneet, jotka kulkivat kotikylän ohi.
– Pelotti, kun ohitse kulki karjoja. Ruokolahtelaiset kulkivat siitä ohi lähtiessään sotaa pakoon, Summanen muistelee.
Ennen sodan syttymistä sulkavalaiset kutsuttiin monien muiden tavoin kertausharjoituksiin lokakuun puolivälissä. Kokoontuminen oli pääosin 14. lokakuuta Suojatalolla tai Savonlinnassa, jossa muodostettiin joukko-osastot. Ne kuljetettiin Laatokan Karjalaan, jossa ne kohtasivat rajan yli hyökkäävät neuvostojoukot ensimmäisen kerran aamuhämärissä 30.11.1939.
Varsinaiset sotatoimet eivät kuitenkaan käytännössä ulottuneet Sulkavan kunnan alueelle lukuun ottamatta lottien suorittamaa ilmavalvontaa. Lähimmäs sota tuli alueellisesti 29. helmikuuta ja 1. maaliskuuta, kun Savonlinna joutui Neuvostoliiton pommitusten kohteeksi.
Talvisodan aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä huolimatta Sulkava selvisi kuitenkin toiminnallisesti sotakuukausista melko hyvin, sillä maatalousvaltaisen pitäjän monet asukkaat olivat varsin pitkälle omavaraisia. Miesten ollessa rintamalla pystyi kotiväki hoitamaan talviset maataloustyöt.
Talvisodan päätyttyä Suomen ja Neuvostoliiton raja tuli melko lähelle Sulkavaa. Tämä näkyi niin, että yli vuoden ajan paikkakunnalla oli paljon sotilaita. Jo talvisodan aikana Sulkavalla oli ollut koulutettavana pioneeriyksikkö, ja sodan jälkeen sotilaita kotiutettiin ja sijoitettiin paikkakunnalle. Pääosa Sulkavalle sijoitetuista noin 2 000 sotilaasta oli Etelä-Pohjanmaalta, mutta olipa heitä myös muun muassa Satakunnasta. Paikkakunnan väkilukua nostivat myös linnoitustöissä olevat miehet ja siirtoväki.
Yhteiskunta ja kunta pyrkivät parhaansa mukaan pitämään yllä kansalaisten taistelutahtoa niin sotien kuin välirauhankin aikana. Esimerkiksi välirauhan aikana mielialaa pyrittiin nostattamaan erilaisilla maanpuolustustapahtumilla ja -tempauksilla. Yksi sellainen oli toukokuussa 1941 järjestetty marssimaaottelu Suomen ja Ruotsin välillä. Siihen sai osallistua jokainen ennen vuotta 1932 syntynyt. Naisten ja lasten oli marssittava 10 kilometrin osuutensa yhdessä tunnissa ja 40 minuutissa, miehet saivat käyttää 15 kilometrin osuuteensa kaksi tuntia ja 20 minuuttia.
Sulkavalla maaotteluun osallistuttiin innolla: pitäjän 18 marssireitiltä kertyi peräti 4 891 suoritusta. Mukana marssijoissa oli niin sotilaita kuin siviiliväestöäkin, ja marssimaaotteluun osallistui 54 prosenttia koko kunnan väkiluvusta, johon on laskettu mukaan paikkakunnalla majailleet sotilaat.
Suomen jatkosota alkoi kesäkuun 25. päivänä, kun Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat muun muassa Helsinkiä, Turkua ja Porvoota. Sota julistettiin 26. kesäkuuta 1941.
Kotirintamalla naiset, lapset ja vanhukset joutuivat jälleen tekemään maataloustöitä, joita vaikeutti hevosten otto armeijalle.
Työvoimapulaa paikkaamaan Sulkavalle sijoitettiin runsaasti sotavankeja. Heitä tuli Säämingin Aholahdessa olevalta heimosotavankien leiriltä, ja maalaistaloihin sijoittamista pidettiin keinona osoittaa suomalaisen yhteiskunnan paremmuutta. Sotavankileirien johto nimittäin pyrki vaikuttamaan suomensukuisiin vankeihin siten, että he liittyisivät Suomen armeijaan tai heistä tulisi Itä-Karjalan asukkaita.
Sotavankeja oli töissä ympäri pitäjää, ja useimmat heistä olivat inkeriläisiä ja puhuivat hyvää suomea. Yleensä he olivat ahkeria työntekijöitä, ja sotavankien suhteet isäntäväkeen olivat hyvät.
Lähde: Hannu Soikkanen: Sosiaalirakenteen muutos, sodat ja demokratian kehitys Sulkavan historia II -teoksessa.
Teksti: Tea Ikonen
Kuva: SA-kuva: sotavangit pilkkovat puita Sulkavalla 2.7.1941.
Tämä on lyhennelmä jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 49/2020. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
