Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri/Uutiset

Sulkavan yhtenäiskoulun joukkue voitti Ruokavisan

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 22.4.2020

Sulkavan yhtenäiskoulun kahdeksannen luokan kotitalouden valinnaisryhmän oppilaista koostunut joukkue on voittanut valtakunnallisen Ruokavisan. Kymmenettä kertaa järjestetyn Ruokavisan teemana oli tänä vuonna kestävä kouluruokailu. Teeman mukaisesti oppilaat suunnittelivat ennakkotehtävänä kouluruokalistan vuodelle 2030. Sulkavalaisilla se koostui lehtikaaliletuista järvikalatäytteellä, yrttibroilerista, riistapullista, uuniperunoista sekä lohikeitosta.

Sulkavan yhtenäiskoulun kotitalousopettaja Marttiina Sihvola kehuu ruokavisassa pärjännyttä ryhmäänsä.

– Kaikki tekivät tehtäviä innokkaalla mielellä. Oli tosi hyvä ryhmä, joka lähti voittamaan.

Osallistumiskerta oli Sihvolalle itselleen toinen.

– Viime vuonnakin osallistuttiin silloisten yhdeksäsluokkalaisten kanssa. Olimme silloin Etelä-Savon parhaita, muttemme päässeet finaaliin.

Ruokavisa alkoi alkuvuodesta Ruokavisa-sivustolla tehdyillä alkuerätehtävillä. Helmikuun puolivälissä ryhmä sai tiedon finaaliin pääsystä, ja ennakkotehtävän teko alkoi hiihtoloman jälkeen. Kouluruokalistan suunnittelussa piti huomioida kouluruokailua koskevat säädökset sekä perustella, miten annetut ohjeistukset näkyvät viikon ruokalistassa. Yhteistyössä listalle saatiin koottua viisi ateriaa, joiden järjestyksen ryhmä mietti tarkkaan.

Teksti: Tea Ikonen

Kuva: Marttiina Sihvolan albumi

Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 17/2020. Tilaa lehti täältä!

Avainsanatkotitalouden opettaja kotitalous kouluruokailu Marttiina Sihvola Ruokavisa ruuanlaitto Sulkavan yhtenäiskoulu
Facebook
Edellinen julkaisu

Kesätyöntekijöitä palkataan vaihtelevasti

Seuraava julkaisu

Varotoimenpiteitä tehostettu hoivakodeissa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia 6.5.2025
  • Jauhelihapula puhutti MTK:n kokouksessa 6.5.2025
  • Kyrsyän rantakaava hyväksyttiin 6.5.2025
  • Minigolfrata avattiin 2.5.2025
  • Sähköverkkoa tarkastetaan dronella Sulkavalla 28.4.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös