Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Koronavirus pysäytti bussit ja sulki ravintoloita

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 25.3.2020

Virta Linesin bussit, niin isot kuin pienetkin, seisovat tällä hetkellä yrityksen hallin pihassa. Koronavirusepidemia pysäytti ne kertaheitolla. Yrittäjä Vesa Virta kertoo, että ensin peruuntuivat tilausajot, sitten loppuivat myös koulukyydit koulujen sulkeutumisen myötä.

Virta kertoo, että yrityksellä on takana melko hiljainen talvi. Toissa viikonlopun piti olla kevään vilkkain. Epidemian vuoksi kaikki kuitenkin peruuntui.

– Meidän liikevaihdosta on sulanut viikossa kohta neljäsosa, mies harmittelee.

Linja-autopuolella Virta Linesilta loppuvat kaikki tulot 1-2 kuukaudeksi. Nyt autot ovat seisontavakuutuksessa. Virta Linesin taksi on edelleenkin liikenteessä, ja Virta arvelee satsaavansa siihen.

– Saattaa olla, että taksilla tulee jotain esikoululaisten kuljetuksia. Toivotaan myös, että rengaskauppa kävisi, hän pohtii.

Virta paljastaa myös uusineensa renkaanvaihtokalustoa.

– Olen hankkinut raskaan kaluston rengaskoneen, jolla pystymme nyt vaihtamaan kuorma- ja linja-autojen renkaita, hän vinkkaa.

Suomen varautuminen koronavirusepidemiaan näkyy myös Kahvila-Ravintola Pikkukukon toiminnassa. Kun hallitus julkisti torstaina 12.3. suosituksensa koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, vaikutti se heti Kahvila-Ravintola Pikkukukon ja Motelli-Ravintola Muikkukukon tilauksiin.

– Heti perjantaina 13.3. alkoi peruutuksia tulla ja tilanne näkyi viikonloppuna asiakasmäärissä, kertoo Kukkoravintoloiden yrittäjä Jenni Auvinen.

Ensi töikseen Auvinen joutui supistamaan aukioloaikoja ja seuraavaksi lyömään ovet kiinni. Tällä hetkellä Pikkukukko ja Muikkukukko ovat suljettuna. Auvinen on lomauttanut työntekijänsä toistaiseksi.

Tarkoitus on kuitenkin saada ravintola auki mahdollisimman pian. Ravintolan kiinniolon aikana Auvinen kertoo kokeilevansa pizzojen kotiinkuljetusta kirkonkylän alueella perjantaina 27.3.

– Jos kysyntää on riittävästi, laajennamme valikoimaa ja lisätään kuljetuspäiviä. Ruoat tilataan soittamalla kukkoravintoloiden puhelinnumeroon ja ne kuljetetaan kotiovelle.

Sen sijaan betonielementtitehdas SV-Elementin toimintaan koronaepidemialla ei vielä tähän mennessä ole ollut vaikutusta. Toimitusjohtaja Simo Vanninen kuitenkin arvelee epidemian seurausten alkavan näkyä työmailla parin viikon sisällä.

– Uudet työt saattavat siirtyä nyt kyllä aika herkästi, hän pohtii.

– Odotellaan, mitä tapahtuu. Kyllähän tästä on kuitenkin käytävä keskustelua, miten edetään, jos tilanne muuttuu huonommaksi.

Lue jutut kokonaisuudessaan Sulkava-lehden numerosta 13/2020. Tilaa lehti täältä!

Avainsanatjenni auvinen Kahvila-Ravintola Pikkukukko Koronaepidemia koronapandemia koronavirus koronavirusepidemia Motelli-Ravintola Muikkukukko Simo Vanninen SV-Element Oy Vesa Virta virta lines
Facebook
Edellinen julkaisu

Kuivien elintarvikkeiden hamstrausta on näkynyt Sulkavan kaupoissakin

Seuraava julkaisu

Muistellaan menneitä: Kun kirkonkylälle kylätoimikunta perustettiin...

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Sulkavan kesä täynnä tapahtumia, seikkailua ja toritunnelmaa 15.5.2025
  • Sulkavan Suursoudut uudistui 15.5.2025
  • Koivet kuntoon Tanhuvaarassa 14.5.2025
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla 14.5.2025
  • Saimaan Teatteri saapuu Sulkavalle 14.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös