Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Kuivien elintarvikkeiden hamstrausta on näkynyt Sulkavan kaupoissakin

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 25.3.2020

Sekä Sulkavan S-marketissa että K-market Wiljamissa koronaepidemia on näkynyt erityisesti makaronien, riisien, mausteiden, säilykkeiden, kuivahiivojen ja vessapapereiden hamstrauksena.

– Joitakin tuotepuutteita saattoi alkuun olla, mutta nekin on voinut korvata toisella.Olemme saaneet kuitenkin melko hyvin myymälämme tavaroitettua. Käsidesiäkin on jo myynnissä, kertoo kauppias Tiina Kolehmainen K-market Wiljamista.

Molemmista kaupoista suositellaan ikäihmisille ja riskiryhmiin kuuluville asiointia aamun ensimmäisinä, hiljaisina tunteina. Kolehmainen kertoo, että K-market Wiljami on tarjonnut kotiinkuljetuksia varsinkin vanhemmille asiakkaille. Tarjous on otettu mieluusti vastaan.

Toki kaupoissa on panostettu siisteyden ja hygienian tehostamiseen voimakkaasti.

– Kassalla on puhdistusainetta kapuloihin, näppäimistöihin ja muille pinnoille, ja niitä pyyhitään usein. Pestään kädet saippualla todella usein, ja käsidesi on tarvittaessa käytössä, jos ei pääse käsiä pesemään. Irtotuotteiden myynti lopetettiin toistaiseksi, sillä emme pysty vaihtamaan tai desinfioimaan ottimia joka asiakkaan jälkeen. Kassalla annetaan pyydettäessä kertakäyttöhanskoja ostosten ajaksi käytettäväksi, luettelee S-marketin myymäläpäällikkö Hannele Partanen.

Tietenkin henkilökunta noudattaa myös yleisiä ohjeita, eli ei matkustele, ei harrasta ylimääräisiä joukkokokoontumisia eikä tule kipeänä kauppaan töihin.

– Mekin toivomme, että asiakas ei tulisi sairaana ostoksille, että me pysyisimme terveenä. Yleinen ohje on myös pitää metrin väli toiseen ihmiseen ja tätä pyrimme noudattamaan. Eli emme välttele asiakkaita vaan suojelemme heitä ja itseämme. Yhdessä tästä selvitään kyllä, Hannele Partanen sanoo.

Lue jutut kokonaisuudessaan Sulkava-lehden numerosta 13/2020. Tilaa lehti täältä!

AvainsanatHannele Partanen K-Market Wiljami kauppa Koronaepidemia koronapandemia koronavirus koronavirusepidemia Sulkavan S-Market Tiina Kolehmainen
Facebook
Edellinen julkaisu

Onko Suursoudut vaarassa?

Seuraava julkaisu

Koronavirus pysäytti bussit ja sulki ravintoloita

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia 6.5.2025
  • Jauhelihapula puhutti MTK:n kokouksessa 6.5.2025
  • Kyrsyän rantakaava hyväksyttiin 6.5.2025
  • Minigolfrata avattiin 2.5.2025
  • Sähköverkkoa tarkastetaan dronella Sulkavalla 28.4.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös