Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Perintörahoista pyritään saamaan pitkäaikaista iloa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 18.3.2020

Sulkavan kunta sai vuonna 2018 noin puolen miljoonan euron arvoisen perinnön ilman perillisiä kuolleelta kuntalaiselta. Perinnön saamisen ehtona oli, että Sulkavan kunta käyttää omaisuuden kunnan ikäihmisten virkistyskäyttöön ja heidän kulttuuripalvelujensa parantamiseen sekä kulttuuripalvelujen tilan, niin sanotun kuntalaisten olohuoneen perustamiseen.

– Olohuone ja siihen tehdyt hankinnat toteutettiin perintörahoilla, kertoo Sulkavan kunnan palveluohjaaja Jaana Uotinen.

Koronavirusepidemian vuoksi kuntalaisten olohuone on nyt suljettu, mutta ennen sitä tila oli varsin ahkerassa käytössä.

Perintörahoilla kunnassa polkaistiin syksyllä käyntiin myös senioriliikunta, jota on jatkettu kevätkaudella. Perintörahojen turvin kunta myös lisäsi uimahallikuljetuksia Sampolaan. Aiemmin niitä järjestettiin kerran kuussa, nyt kahden viikon välein, kunnes koronavirusepidemia laittoi nekin jäähylle, samoin kuin kaiken muunkin kunnan toiminnan.

Uotinen kertoo, että koronaviruspandemian laannuttua suunnitelmissa on järjestää kulttuuripuolen kanssa teatteri- ja musiikkipuolen tapahtumia. Niistä on tullut toiveitakin.

Kuvassa kehittämispäällikkö Susanna Issakainen, Veli-Pekka Alusniemi ja Juha Reponen kuntalaisten olohuoneessa.

Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 12/2020. Tilaa lehti täältä!

Avainsanatepidemia Jaana Uotinen koronavirus kuntalaisten olohuone palveluohjaaja pandemia perintö Senioriliikunta Sulkavan kunta testamentti
Facebook
Edellinen julkaisu

Uusia rakennuspaikkoja lisää

Seuraava julkaisu

Sulkavan vankila palkkaa kesätyöntekijöitä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Soutupilettiläiset löysivät yhteisen tahdin 13.7.2025
  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa 12.7.2025
  • Saimaalla elää villin Pohjolan vesikansa 11.7.2025
  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla – Katso kuvat! 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös