Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Sulkavan vankila palkkaa kesätyöntekijöitä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 18.3.2020

Sulkavan avovankila on palkannut jo useana vuonna kesäksi vartijoita. Aikaisempina kesinä vartijoita on saatu oman koulutuksen kautta, mutta nyt on laitettu avoin haku.

Varsinaisia kriteerejä ei työhön ole, mutta joitakin vaatimuksia toki on.

– Hakijan tulee olla täysi-ikäinen ja nuhteeton. Valittavasta tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys. Hänellä tulee olla ajokortti, kertoo vankilan johtaja Tarja Väisänen.

– Hyvät vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä, sillä vankilassa työskennellään erilaisten ihmisten kanssa. Tärkeää on, että olet reipas, kuunteleva ja saat suusi auki, sanoo rikosseuraamusesimies Henna Surakka.

Väisänen kertoo myös, että tehtävän hoitamista edistää nopea asioiden oppiminen ja omaksuminen, hyvät sosiaaliset taidot, kyky ohjata ja opastaa vankeja sekä tarvittaessa puuttua jämäkästi asioihin.

– Tehtävä edellyttää myös omatoimisuutta ja toisaalta hyviä yhteistyötaitoja, toteaa Väisänen.

Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 12/2020. Tilaa lehti täältä!

Avainsanatavovankila Henna Surakka kesätyö rikosseuraamusesimies Sulkavan vankila Tarja Väisänen vankilan johtaja vartija
Facebook
Edellinen julkaisu

Perintörahoista pyritään saamaan pitkäaikaista iloa

Seuraava julkaisu

Talvisodan päättymistä muisteltiin iltanuotiolla Hopeasaaressa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Marimakasiinin ensimmäisen saunan remontti loppusuoralla
  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
59
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Amerikan morsian on kesäillan kepeä kohokohta 17.7.2025
  • Soutumaraton vailla vertaa 15.7.2025
  • Hakovirran perjantai täynnä tunnelmaa 15.7.2025
  • Onginta laittaa hermot lepoon 15.7.2025
  • Uusi kirkkovene koesoudussa 15.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös