Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu/Vapaa-aika

Hippo-suunnistuskoulu pyörii läpi kesän

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 19.6.2019

Sulkavan Urheilijat -41 järjestää suunnistus- ja yleisurheilukoulua yli kolme vuotiaille lapsille koko kesäkauden ajan.

Maanantai-iltana Vilkaharjussa rasteja kierrettiin jo kolmatta kertaa.

– Suunnistuskoulussa on ollut paikalla 16 lasta, kertoi suunnistuskoulun vetäjä Asko Toropainen.

Vilkaharjulla illan teemana oli karttamerkkien tunnistaminen.

– Missä näkyy järvi, Toropainen kysyi lapsilta jaettuaan jokaiselle oman kartan.

Toisena vetäjänä toiminut Antti Seppänen, 15, avusti karttamerkkien tulkinnassa. Vetäjät olivat sijoittaneet maastoon muutaman harjoitusrastin ja niiden kiertäminen karttoja apuna käyttäen kuului illan ohjelmaan. Lähtöpaikalla oli myös leimauspiste, jossa lapset harjoittelivat leimaamista.

Lasten suunnistuskoulun tavoitteena on tutustuttaa lapset suunnistukseen ja luonnossa liikkumiseen.

Autokuskin roolissa toimineet vanhemmat kertoivat, että rasteilla lapset kokevat löytämisen iloa, mutta yhtä lailla iloa tuottaa mielenkiintoisten kivien ja käpyjen havaitseminen maastosta.

Tilaa Sulkava-lehti ja lue juttu lehdestä!

AvainsanatAntti Seppänen Asko Toropainen Hippo-suunnistuskoulu Sulkavalla
Facebook
Edellinen julkaisu

Maailman äärellä -valokuvanäyttely Tiittalan kartanossa

Seuraava julkaisu

Vekaransalmeen istutettiin monta tuhatta järvitaimenta

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Nuorena pois nukkunut Rosa ilmestyy äidilleen perhosen muodossa
  • Espanjalaispariskunta sulkavalaistui Sulkavalla
  • Perhekoti tarjoaa yhdessäoloa yksinäisyyttä vastaan
  • Mikä Sulkavaa vuosien varrella järisyttänyt tapahtuma on jäänyt mieleesi?
  • Kerran viikossa syömään paikalliseen ravintolaan
  • Seurakuntavaalien ehdokkaat selvillä, katso nimet
  • Elinvoimakoordinaattori lopetti
  • Kuumienkivientielle valmistuu hirsitalo yrittäjien yhteistyönä
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Marjolla kolme vuotta täyteen kauppiaana

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Itäkulmat-hanke esillä kulttuurikahveilla 15.10.2026
  • Serkusten kisapäivä toi soittoa ja naurua Sulkavan kirkonkylälle 13.10.2026
  • Mirkku takaisin elinkeinotoimeen 13.10.2026
  • Sulkavalla hirvenmetsästyskausi alkoi vauhdikkaasti 13.10.2026
  • Kunnanvaltuuston uusi puheenjohtaja valittiin 13.10.2026

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös