Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Kangassaaren kolme sukupolvea

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 13.12.2018

Lohilahden Kangassaaressa on Parkkisten tila. Se on ollut saman suvun omistuksessa jo 271 vuotta, vuodesta 1747 lähtien. Osaksi tilan sukupolvien ketjua päätyi myös Irma Parkkinen heinäkuussa 1964. Kovin kaukaa ei kuitenkaan tuolloin nuori vaimo uuteen kotiinsa tullut.

– Olen tullut tuosta toiselta puolelta järveä. Miun isä on Leinin tilalta, Irma kertoo.

Suurin osa Irman elämästä on kulunut Lohilahdella. Nuoruudessaan yksi vuosi vierähti kuitenkin Savonlinnassa ja kaksi Imatralla vieraan töissä. Avioliiton solmittuaan hän jäi Kangassaareen.

Lohilahden kylä on ollut hyvä paikka elää, vaikka se vuosikymmenten aikana on hiljentynyt.

– On täällä ollut ihmisiä, mutta nuoret muuttavat pois työn perässä ja vanhukset kuolevat.

Jotkut muuttavat silti takaisinkin. Ainakin niin teki Irman poika Tommi Parkkinen. Hän ehti viettää toistakymmentä vuotta muualla, mutta palasi joulukuussa 2006 tehdyn sukupolvenvaihdoksen myötä isännöimään kotitilaa.

Lohilahden maisemiin Tommia seurasivat perheen edellisestä asuinpaikasta Imatralta Johanna-vaimo ja tyttäret Emmi, Nea ja Iina. Talven ja kevään 2007 vaimo ja tytöt olivat Kangassaaressa lähinnä viikonloppuvieraita ja muuttivat tilalle vakituisesti vasta kesän tultua ja tyttöjen koulun loputtua.

Johanna on kotoisin Lappeenrannasta. Lohilahdelle muutettuaan hän ei entistä elämäänsä ehtinyt heti kaivata, sillä perheen kuopus, Veli-Valtteri, syntyi sinä syksynä.

– Ei sitä silloin ehtinyt ajatella, mutta kun oli tässä pari vuotta asunut, tuli koti-ikävä jollain tasolla. Nyt ei enää osaisi ajatellakaan kaupunkiasumista.

Veli-Valtteri on tätä nykyä 11-vuotias nuorimies. Hänen mielestään Lohilahdella on ihan kivaa asua.

– Hyvin on Veksi juurtunut tänne. Koulussakin mainostaa, ettei haluaisi minnekään lähteä lomillakaan, Johanna paljastaa.

Lue lisää torstaina 13.12.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

AvainsanatImatra Irma Parkkinen Johanna Parkkinen Kangassaari lappeenranta lohikoski lohilahti Tommi Parkkinen
Facebook
Edellinen julkaisu

Vesa Virta on Vuoden sulkavalainen

Seuraava julkaisu

Yrittäjien joulupuuro

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Soutupilettiläiset löysivät yhteisen tahdin 13.7.2025
  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa 12.7.2025
  • Saimaalla elää villin Pohjolan vesikansa 11.7.2025
  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla – Katso kuvat! 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös