Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu

Enon kanssa samassa veneessä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 12.7.2018

Kahdeksan vuotta sitten Tuomo Jaatinen seurasi enonsa ja kummisetänsä Markku Holopaisen kanssa soutuja terassilta käsin. Tuona iltana syntyi ajatus osallistua yhdessä soutuihin.

– Lyötiin kättä päälle, että eiköhän seurata tätä seuraavan kerran veneestä käsin, Tuomo paljastaa.

Vuotta myöhemmin koitti kaksikon ensimmäinen yhteinen Partalansaaren ympärisoutu. Asiasta ei kuitenkaan hiiskuttu kenellekään ennen kuin vene oli hankittu. Sen Tuomolle ja Markulle teki paikallinen veneentekijä.

– Saatiin vene kaksi viikkoa ennen soutuja. Sitä ennen ei kumpikaan ollut käynyt vuorosoutuveneessä, Tuomo kertoo.

– Harjoittelimme silti silloin enemmän kuin nyt, Markku huomauttaa.

Tuo soutukerta oli Tuomolle ensimmäinen. Markulle soututouhut olivat veneestä käsin tulleet tutuiksi jo parin kirkkovenesoudun verran. Nyt yhteisiä venehetkiä enolle ja siskonpojalle on kertynyt jo useamman tunnin verran. Viime lauantaina kaksikko ylitti Sulkavan Suursoutujen maalilinjan seitsemättä kertaa yhdessä.

Markun ja Tuomon suvusta löytyy muitakin soutuun hurahtaneita. Tuomon Salla-sisko kiersi Partalansaaren viikonloppuna toista kertaa, nyt kirkkoveneporukan mukana, ja Tuomon ja Sallan serkku, Markun sisarentytär Raisa Kinnunen taittoi 60 kilometrin soututaipaleen vuorosoutuveneessä yhdessä avopuolisonsa Aki Geijerin kanssa. Raisalle soutukerta oli toinen, Akille ensimmäinen.

– Olihan siinä hommaa, Aki kommentoi.

Aivan kommelluksitta ei avoparin ensimmäinen yhteinen soutu startannut. Kaksikon penkki irtosi lähdössä ennen kuin vene ennätti edes ylittää lähtöviivaa. 

– Siinä sitten viriteltiin penkkiä muutama minuutti.

Lue koko juttu torstaina 12.7.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

AvainsanatAki Geijer Markku Holopainen partalansaari Raisa Kinnunen soutaminen Sulkava Sulkavan Suursoudut Tuomo Jaatinen vuorosoutu
Facebook
Edellinen julkaisu

Annu lähti syntymäpäivälahjalla saaren kiertoon

Seuraava julkaisu

Kouvolan Urheilijat iltasoudun ykköseksi

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025
  • Olympiamitalistit soutavat Suursouduissa 10.7.2025
  • Suursoudut syntyi pikkupojan unelmasta 10.7.2025
  • Kalankasvatus kukoistaa Sulkavalla 9.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös