Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu

Annu lähti syntymäpäivälahjalla saaren kiertoon

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 12.7.2018

Syötteellä on pienehkö Naamanka-järvi. Pitkin kesää Annu Tuohiluoto on nähty kiertämässä sen rantoja soutuveneellä. 

– Jotkut kalastajat ovat kyselleet, että mikäs tyttö sinä olet, kun järveä kierrät, Annu naurahtaa. 

Vaaramaisemien ympäröimällä paikkakunnalla puuvenesoutu on monille outo asia, mutta Annu kertoo ihmisten kommentoineen sitä hyvässä hengessä, kun hän on kertonut, mitä varten Naamanka-järveä kiertää. Kyse on ollut tietenkin treenaamisesta Sulkavan Suursoutuihin, joihin Annu osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa yksinsoutuveneellä. Viime lauantaina nuori nainen kiersi Partalansaaren aikaan 7.03.21. 

– Huh, mikä urakka. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin, hän toteaa. 

Annu odotti koitosta rauhallisin mielin. Tyystin outo juttu ei saaren kierto hänelle ollut. 

– Pari kertaa aiemminkin olen osallistunut Soutuihin kirkkoveneporukassa. 

Ensimmäinen kerta oli kavereista ja kavereiden kavereista kootulla naisporukalla, toinen kerta samalla periaatteella kootulla sekaporukalla. Ensimmäisellä kerralla Partalansaaren kiertoon kului aikaa vähän päälle seitsemän tuntia, toisella kerralla tunti vähemmän. 

– Molemmilla kerroilla suurin osa ei ollut ollut aiemmin kirkkoveneessä. 

Sulkavalaislähtöiselle Annulle kirkkovene kuitenkin oli tuttu lukioajoilta. 

– Meillä oli lukion oma kirkkoveneporukka. Soudettiin muun muassa liikuntatunneilla. 

Lue koko juttu torstaina 12.7.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!

AvainsanatAnnu Tuohiluoto Naamanka-järvi partalansaari soutaminen soutu Sulkavan Suursoudut Syöte
Facebook
Edellinen julkaisu

Kesän 2018 uutuustuotteet: Sulkava-kahvi ja Lohilahti-kahvi

Seuraava julkaisu

Enon kanssa samassa veneessä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Marimakasiinin ensimmäisen saunan remontti loppusuoralla
  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
60
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Iloista meininkiä Kiikkurannassa 18.7.2025
  • Vankilatuomio kymmenistä rikoksista 17.7.2025
  • Amerikan morsian on kesäillan kepeä kohokohta 17.7.2025
  • Soutumaraton vailla vertaa 15.7.2025
  • Hakovirran perjantai täynnä tunnelmaa 15.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös