Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu/Uutiset

Varvirannassa talkoileva Mikko Makkonen: ”Souduissa puhalletaan yhteen hiileen”

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 7.6.2018

Retkisoutu on leppoisaa soutamista kauniissa maisemissa. Ne, jotka eivät halua soutaa hampaat irvessä kilpaa, valitsevat retkisoudun. Retkisoudun yöpymispaikassa Varvirannassa on ohjelmaa keskiviikosta lauantaihin.

Mikko Makkonen kehuu Varvirannan tunnelmaa.

– Varvirannassa on mukava ja rento meininki kaikkien kesken. Sekä soutajien että talkoolaisten.

– Keskiviikkona ensimmäiset vieraat alkavat tulla Varvirantaan. Hätäisemmät jo tiistaina, naurahtaa Mikko.

Mikon työt alkavat jo hyvissä ajoin ennen soutuja ja jatkuvat aina soutusunnuntaihin saakka.

– Työ on sekalaista hommaa, kuten auttamista, opastusta.

Mikko pitää huolen myös siitä, että hommat hoituvat ja esimerkiksi saunat on päällä. Tärkeintä Mikolle talkoissa on se, että ihmisillä on hauskaa, sekä soutajilla että huoltajilla, mutta myös talkoolaisilla.

– Pyrin juttelemaan mahdollisimman paljon ihmisten kanssa. On mukavaa, kun samat tutut naamat tulevat vuosi vuoden jälkeen soutamaan. Sitä oikeen odottaa soutuja innolla.

Joka vuosi tulee mukaan totta kai myös uusia kasvoja, mikä on Mikon mielestä mukavaa. Pitkään mukana olleilta soutajilta kuulee myös mukavia tarinoita ja kokemuksia.

– Vanhat, pitkään mukana olleet soutajat ja kävijät, ovat retkisoudun suola. On mukava kuunnella kokemuksia, miten tapahtuma on muuttunut vuosien saatossa.

Lue koko juttu torstaina 31.5.2018 ilmestyneestä Kesä-Sulkavasta!

AvainsanatMikko Makkonen retkisoutu Sulkavan Suursoudut talkoolainen taukopaikka Varviranta
Facebook
Edellinen julkaisu

Jaakko Lamberg nauttii elämästä kesäpaikassaan

Seuraava julkaisu

Soutujen järjestelyt aikataulussa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Marimakasiinin ensimmäisen saunan remontti loppusuoralla
  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
59
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Soutumaraton vailla vertaa 15.7.2025
  • Hakovirran perjantai täynnä tunnelmaa 15.7.2025
  • Onginta laittaa hermot lepoon 15.7.2025
  • Uusi kirkkovene koesoudussa 15.7.2025
  • Kasvohoito sai aikaan uudestisyntyneen olon 15.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös