Kartanoa hallitsi 1800-luvulla rikas mutta saita Alexander Ehrnrooth, jonka aikakaudesta on säilynyt monia tarinoita. Nykyään Iitlahden kartano on kuulunut Hintsasten suvulle jo kolmen sukupolven ajan. Jenna Olin Asutushistorialtaan Sulkavan Iitlahti on vanha asuinpaikka. Iitlahdessa sijaitsee
Olinpa kerran toimittajan roolissa seikkailu-urheilukilpailujen järjestämisestä tunnetun kesäsulkavalaisen Harri Hollon tapahtuman järjestämisen työpajassa, joka oli osa Sulkavan Matkailu ry:n Matkaile ihmeessä – Tapahtumien Sulkava -hankkeen työpajasarjaa Sulkavalla. Työpajassa Hollo kehotti osallistujia olemaan rohkeita ja muistutti, että
Veneilyä lempeällä ja lämpimällä Saimaalla
Saimaa on henkireikä Saimaalla kasvaneelle, mutta myös Helsingin edustalla merelläkin veneilleelle kesäsulkavalaiselle Eetu Virolaiselle, jonka vene sijaitsee nyt toista kesää Sulkavalla. Jenna Olin Tuusulassa asuva Eetu Virolainen on Sulkavan pursiseuran hallituksen tuore varajäsen ja soutuyhdyshenkilö.
Iloisessa iltapäivässä juhlittiin elämää ja yhteisöllisyyttä
Eläkeliiton Sulkavan yhdistys juhlisti yhdistyksen 55-vuotista taivalta Iloinen iltapäivä -tapahtumassa Sulkavan Soutustadionilla maanantaina 18. toukokuuta. Mari-Anna Rossi Sulkavan Soutustadion täyttyi maanantaina iloisesta juhlakansasta, kun Eläkeliiton Sulkavan yhdistys ry vietti 55-vuotisjuhlaansa. Paikalle saapui toistasataa eläkeläistä tapaamaan





