Tapahtumassa esiintyi kymmenittäin sulkavalaisia pukeutuneina sotilaiksi, mamselleiksi tai rahvaaseen kuuluviksi henkilöiksi. Sotilasparaatia seurasi piiritysnäytös, joka kiinnosti ihmisiä laajasti. Jenna Olin Väkeä parveilee uskomaton määrä Tallisaaressa, Riihisaaressa ja muilla Olavinlinnan edustan alueilla. Historiallisiin asuihin pukeutuneet ihmiset
Uutiset
Pisamalahden linnavuori osa linnavuorista kertovaa kirjaa
julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 8.9.2025
Suomesta löytyy noin 100 linnavuorta, jotka on rakennettu pronssi- ja rautakausien aikana. Sulkavan Pisamalahden linnavuori on niistä jylhin ja suurin. Jenna Olin Sulkavan kirjastolla vieraili viime viikon tiistaina Muinaislinnat ja linnavuoret – historiallisia retkikohteita -kirjan
Sulkavan Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmät jättivät kesäkuussa valtuustoaloitteen, jonka mukaan tulevaisuuden koulun tarpeet on tärkeää huomioida Sulkavan uuden koulurakennuksen suunnittelussa. Kunnanhallitus saattoi aloitteen tiistaina tiedoksi kouluhankkeen ohjausryhmälle. Jari Kallio – Sulkavan uusi yhtenäiskoulu on kunnan




