Metsästys on tullut Joni Pylkkäselle verenperintönä, sillä hänen koko perheensä harrastaa metsästystä. Jenna Olin Sulkavalainen Joni Pylkkänen, 12, on ehtinyt metsästää sepelkyyhkyjä jo kolmeen eri otteeseen 10. elokuuta alkaneella sepelkyyhkyjen metsästyskaudella. Saaliiksi Joni on saanut
Uutiset
Järvi-Saimaan kansalaisopisto sai sulkavalaisen rehtorin
julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 18.8.2025
Uusi rehtori haluaa olla vaikuttamassa kotikuntansa arkeen. Uudelta työltään hän odottaa myös yhteistyötä suunnittelijaopettajien ja tuntiopettajien kanssa. Jenna Olin Järvi-Saimaan kansalaisopisto sai sulkavalaisen rehtorin, kun paikkakunnalla vuodesta 2020 asunut Hanna-Riikka Karjalainen aloitti virassaan 1. elokuuta.
Sulkavan sopimuspalokunnan jokaviikkoiset harjoitukset alkavat tänään maanantai-iltana klo 18. Lisää osallistujia kaivataan mukaan aina kaksi tuntia kestäviin harjoituksiin, joista maksetaan myös palkkaa. Palokunnan hälytysrinkiin pääsee mukaan, kun on saanut perehdytyksen toimintaan ja osallistunut harjoituksiin Sulkavalla