Jari Kallio Järvi-Suomen Energia on aloittanut sähkölinjojen lentotarkastukset. Tarkastukset tehdään Sulkavalla dronelennokeilla. Pohjoisempana Juvalla ja Savonlinnassa tarkastuksen tehdään helikopterilla. Verkkoa tarkastetaan lentäen yhteensä 3200 kilometriä. Helikopteritarkastukset sijoittuvat alustavasti viikoille 19–20 sään mukaan eli ensi viikolla
Sulkavan Alinanniemessä vietetään keskiviikkona minigolfradan avajaisia kello 13 alkaen. Avajaisissa kuullaan kunnan perintötyöryhmään kuuluvan henkilön puhe ja Sulkavan kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori Olli Virran soittamaa kitaramusiikkia. Paikalla on myös pientä tarjoilua. Jenna Olin Avajaisten jälkeen
Sulkavalla syntynyt ja kasvanut musiikin maisteri Katariina Selenius konsertoi Sulkavalla lauantaina 10. toukokuuta kello 14 Sulkavan keskuskoululla. Yleisölle ilmaisen konsertin kustantaa Sulkavan kunnan kulttuuritoimi. Jari Kallio Selenius soittaa noin tunnin kestävässä konsertissa selloa ja hänen
Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
Kuntaliitto on tyrmistynyt, kuinka maan hallitus täyttää veronkevennyksistä aiheutuvaa rahoitusvajetta leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Leikkaus iskee suoraan suomalaisten peruspalveluihin ja kasvun edellytyksiin, kuten koulutukseen, myös Sulkavalla. Jari Kallio, päätoimittaja Kuntaliiton mukaan kuntien valtionosuuksien leikkaus tulee vääjäämättä
Itä-Savon Uusyrityskeskus auttaa yrittäjiä aivan alkumetreiltä saakka. Jari Kallio Ideanappi.fi-sivustolle voi kertoa oman ideansa uudesta yrityksestä eli mitä haluaa myydä, kenelle ja miten. Yritysneuvoja antaa kommentit liikeideasta luottamuksellisesti ja maksutta. – Jos haluaa liikeideasta eteenpäin,
Järvi-Saimaan palveluilla operatiivisesti vahva vuosi
Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n liikevaihto vuonna 2024 oli 14,4 miljoonaa euroa ja laski noin seitsemän prosenttia (15,4 miljoonaa euroa) edelliseen vuoteen verrattuna. Tilikauden tulos oli edellisen vuoden tasolla 271 tuhatta euroa (270 tuhatta). Myös Sulkavan kunta
Sulkava-lehti ei ilmesty tänään keskiviikkona, koska viime viikolla pääsiäisen alla ilmestyi kaksoisnumero mökkiteemalla. Perinteinen Kesä-Sulkava ilmestyy kolmen viikon päästä 14. toukokuuta. Jari Kallio Kesä-Sulkava jaetaan kaikille sulkavalaisille sekä Sulkavan lähialueille muiden kuntien puolella asuville. Kesä-Sulkava
Sulkavan vapaa-aika- ja sivistyslautakunta käsitteli kokouksessaan kiusaamiseen puuttumisen toimintamallia Sulkavan yhtenäiskoulussa, mutta jätti asian vielä pöydälle lisäselvityksiä varten. Sulkavalta puuttuu systemaattinen kiusaamiseen puuttumisen malli. Jari Kallio Sulkavan Yhtenäiskoulu on koonnut koulussa jo käytössä olevat kiusaamiseen
Kansalaisopiston rehtoriksi Hanna-Riikka Karjalainen
Sulkavan vapaa-aika- ja sivistyslautakunta päätti 15. huhtikuuta valita Järvi-Saimaan kansalaisopiston rehtorin virkaan FM Hanna-Riikka Karjalaisen. Jari Kallio Hakijoita oli määräaikaan 11. maaliskuuta mennessä 14 henkilöä. Haastattelutyöryhmässä olivat vapaa-aika- ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Eeva Lyytinen, Järvi-Saimaan kansalaisopiston
Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
Marimekko kertoi viime vuonna myyvänsä Sulkavan Alanteentiellä sijaitsevan kiinteistönsä. Nyt kiinteistölle on löytynyt uusi omistaja ja näin Marimekko-tuotteiden myynti jatkuu Sulkavalla, uudella myymäläkonseptilla. Sulkavan Suursoutujen pääsihteeri Terhi-Maria Aurala on mielissään kaupasta, joka hyödyttää myös Suursoutuja.
Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen vieraili Sulkavalla viime viikolla tapaamassa Sulkavan kappeliseurakunnan jäseniä ja Sulkavan kunnanjohtoa. Jenna Olin Olet toiminut Mikkelin hiippakunnan piispana noin puolentoista vuoden ajan. Miten aika piispana on sujunut? – Aika on
Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
Hollon perheellä riittää mökkiaktiviteetteja. Mökillä harrastetaan muun muassa vesiurheilulajeja ja veneilyä. Paikalliset nähtävyydet ja lähiseudun palvelut ovat myös käytössä. Jenna Olin Espoolainen Harri Hollo on mökkeillyt Sulkavalla jo yli 30 vuoden ajan aina siitä asti,
Jenna Olin Harri Hollo on ehtinyt olla monessa mukana Sulkavalla. Hän oli vuonna 1995 silloisen tyttöystävänsä eli nykyisen vaimonsa kanssa Kaartilankosken kyläkoulussa opetusharjoittelussa kolmen viikon ajan osana luokanopettajan opintoja. – Silloin tein ensimmäisen suunnistuskartan kyläkoululle.
Kalastus, marjastus ja sienestys ovat Arto Kaksosen ja Tuija Parkon mökkiaktiviteetteja. Jenna Olin Helsingissä asuvat Arto Kaksonen ja Tuija Parkko ovat mökkeilleet Sulkavalla Lohnajärven rannalla sijaitsevalla mökillään noin 20 vuoden ajan. Pariskunnalla ei ollut ennen
Virran pariskunta mökkeilee kaksin tai perheen kera Kyrsyänjärvellä ympäri vuoden, mutta varsinkin Ari Virta viettää pitkää kesää mökillä lomaillen ja Sulkavalla töitä tehden. Jenna Olin Tuusulassa asuvat Ari ja Sirpa Virta mökkeilevät ympäri vuoden Sulkavalla.
Kokoomuksen, keskustan ja SDP:n Sulkavan kunnanvaltuustoon päässeet kolme ehdokasta kertovat näkemyksensä siitä, miltä vaalitulos näyttää kunta- ja aluevaaleissa. Valtuustossa on nyt kymmenen keskustan valtuutettua ja 11 muun puolueen valtuutettua. Jatkossa voimasuhde on yhdeksän keskustan ehdokasta
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että se sai ilmoituksen ojaan ajetusta autosta Sulkavalla 12. huhtikuuta myöhään illalla. Ilmoituksen mukaan auto oli ajettuna ojaan katolleen ja kuljettajan paikalla oli henkilö. Henkilölle tapahtumapaikalla suoritettu puhalluskoe näytti törkeää rattijuopumusta osoittavat
Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
Kun kaikki äänet oli Sulkavalla laskettu puoli kymmenen aikaan illalla, niin eniten ääniä kuntavaaleissa saivat YLEn tulospalvelun mukaan kokoomuksen Mirja Anunti-Virta, 94 ääntä. Toiseksi eniten ääniä sai SDP:n Sirpa Nokelainen, 82 ääntä ja kolmanneksi eniten
SDP:n kannatus nousi ennakkoäänien perusteella
Ennakkoäänien perusteella SDP on nostanut kannatustaan Sulkavalla noin neljä prosenttiyksikköä 29,4 prosenttiin Ylen tulospalvelun mukaan verrattuna viime kuntavaaleihin. Keskusta on lisännyt kannatustaan prosenttiyksiköllä 45,6 prosenttiin. Kokoomus olisi Sulkavalla jäämässä kolmanneksi 17,8 prosentin kannatuksella ja laskua
Hiihtäjälegenda, Kurikan karpaasi Juha Mieto saapui tänään tarjoilemaan mämmiä K-Market Wiljamin avajaisten kunniaksi. Kaikki halusivat samaan kuvaan Miedon kanssa. Jari Kallio Mieto oli tuttu Wiljamin kauppias Marjo-Kristiina Turuselle jo Rantasalmelta, jossa Turunen piti K-Marketia ennen