Kuluvan vuoden alusta alkaen Sulkavan kunta ja Sulkavan Suursoutuja järjestävä Tiittala Events Oy ovat aloittaneet uuden yhteistyön, joka nostaa molemminpuolisen kumppanuuden uudelle tasolle. Luvassa on kunnan kustantama avajaiskonsertti soutujen avajaispäivänä torstaina, ja pohdinnassa on myös
Jukolan viesti onnistui hienosti Sulkavalla
55. Jukolan ja 26. Venlojen viesti järjestettiin kesäkuussa vuonna 2003 Sulkavan kirkonkylän pohjoispuolella Härkävuoren ja Rappukallion maastoissa, jotka monille kilpailijoille jäivät mieleen melko vaativina. Mervi Simoska Järjestävinä seuroina toimivat Sulkavan Urheilijat -41, Juvan Urheilijat sekä
13-vuotias Laura Lintunen metsästää yhdessä isänsä Marko Lintusen kanssa Jokipirtin erä -metsästysseurassa. Hän sai metsästyskortin hieman yli vuosi sitten. Jenna Olin Sulkavalainen yläkoulun seitsemäsluokkalainen Laura Lintunen kaatoi ensimmäisen hirvisaaliinsa ennen joulua. Kyseessä oli yli vuoden
Uudet osakaskunnat innostavat kalastamaan
Kalastus on harrastuksena hiipunut vuosien myötä, mutta uudet isommat vesialueiden osakaskunnat tuovat uutta innostusta, kun siikaa, kuhaa, lohia, harjusta ja nieriää päästään istuttamaan entistä enemmän Sulkavankin vesistöihin. Jari Kallio Sulkavalla Iitlahden vesialueen osakaskunnassa pitkään toiminut