Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu/Uutiset/Vapaa-aika

Minusta kasvaa puu, meistä kasvaa metsä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 21.7.2022

Apulanta yhtye ryhtyi Sulkavalla suunnistettavan 24 tunnin SM-rogaining kilpailun kumppaniksi. 24 tunnin rogaining SM-kisat suunnistetaan Sulkavalla Partalansaaressa 30.-31.7., eikä viikonloppuna 23.-24.7. kuten Sulkava-lehdessä virheellisesti kerrottiin.

Suomen suosituin yhtye, Heinolasta musiikkimaailman eturiviin ponnistanut Apulanta juhli 30-vuotista taivaltaan heinäkuun alussa Olympiastadionilla. Yhtye halusi muistaa kaikkia juhliin saapuneita konserttivieraita antamalla heille giveaway-lahjana 200 000 koivunsiementä.

Minusta kasvaa puu, Meistä kasvaa metsä on Apulanta-yhtyeen hanke puiden ja metsän itseisarvon puolesta.

Nyt Apulanta -yhtyeen Minusta kasvaa puu -hanke on myös Sulkavalla suunnistettavan 24 tunnin rogaining suunnistuksen SM-kilpailuiden kumppani.

Kumppanuus tarkoittaa että jokainen kilpailuun osallistuva urheilija ja talkoolainen saa tapahtumasta muistoksi ja edelleen istutettavaksi Apulannan lanseeraaman Minusta kasvaa puu -koivunsiemeniä sisältävän kuoren.

Puut palvelevat kaikkea luomakuntaa niin, että voimme hengittää. Puut ovat myös koti tuhansille eliöille. Puut muistuttavat meitä elämän kiertokulusta ja siitä, keitä me olemme ja mihin olemme menossa. Puita kannattaa istuttaa. Minusta kasvaa puu kantaa meidän kortemme kekoon. Meistä kasvaa metsä, kiteyttää Apulanta yhtyeen toinen perustajista, Sipe Santapukki.

Kun jokainen suunnistaja istuttaa puun siemenen itselleen tärkeään paikkaan, kasvaa erilaisten tarinoiden Apulantametsä. Se on hieno kiitos ja  alkusoitto isommille unelmillemme, jatkaa Santapukki.

Liikunta metsässä ja myös suunnistus on nykyään Santapukille itselleen ja tietysti koko perheelle tärkeä muoto hengittää kiireisen lapsiperheen arjessa. Santapukin suunnistuksen pariin on saanut hänen puoliso Minna Kauppi, joka itse omalla urallaan on voittanut suunnistuksen maailmanmestaruuden peräti 11 kertaa.

Apulanta -yhtyeen loistava idea puiden istuttamisesta kosketti heti meitä 24h suunnistuksen SM-kilpailuiden järjestäjiä ja päätimme ottaa Santapukkiin yhteyttä. Iloksemme suunnistuksen ystävänä tunnettu Santapukki piti yhteistyöehdotustamme hyvänä ideana ja pääsemme jakamaan jokaiselle kilpailijalle ja järjestelyissä vapaaehtoisena mukana olevalle Minusta kasvaa puu -koivunsiemeniä, kaikkiaan peräti 2500 siementä, kiteyttää SM-kilpailun johtaja Harri Hollo. Samalla aktiivinen outdoor lajien harrastaja muistuttaa että jokaisen suunnistajan ja ylipäätään luonnossa liikkujan pitää muistaa että metsät ovat meillä vain lainassa ja ne pitää jättää myöhemmille sukupolville paremmassa kunnossa kuin me olemme ne lainaan saaneet. 

24 tunnin rogaining SM-kisat suunnistetaan Sulkavalla Partalansaaressa 30.-31.7.

Voit seurata mielenkiintoisen kilpailun suorituksia koko 24 tunnin ajan GPS-seurannan kautta.

Linkit seurantaan aukeavat kilpailun startin jälkeen osoitteessa www.northernadventure.fi

Avainsanatpartalansaari rogaining
Facebook
Edellinen julkaisu

Uimakoulussa on kivaa, vaikka osaisi uidakin

Seuraava julkaisu

Nokipannukahveja ja sudenkorentojen tanssia

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Veneilyä Saimaalla ja Itämerellä 17.5.2025
  • Laivuri palauttaa historiallisen höyrylaivan Heinäveden reitille 17.5.2025
  • Tilausristeilyt puuveneellä alkavat Sulkavalla 16.5.2025
  • Sulkavan kesä täynnä tapahtumia, seikkailua ja toritunnelmaa 15.5.2025
  • Sulkavan Suursoudut uudistui 15.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös