Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Henkilöt/Urheilu

Miia Juuti teki elämäntapamuutoksen

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 9.2.2022

Vuodenvaihteessa yksi, jos toinen tekee päätöksen terveellisemmästä elämästä. Innostus hiipuu monilta alkuvauhdin jälkeen. Miia Juuti muistaa tarkalleen päivän, kun hän teki päätöksen elämänmuutoksesta. Se oli 8.10.2019. Päätös on pitänyt.

Miia Juuti on kamppaillut painonsa kanssa liki koko elämänsä ajan. Kohonnut verensokeri ja huoli terveydestä saivat aikaan päätöksen uudesta elämästä. Juuti on nyt pudottanut painoa peräti 50 kiloa, ja liikunta on elämän kantava voima.

Kaksi ja puoli vuotta on nyt kulunut päivittäin liikkuen.

– Kipinä tuli, kun kävin työterveystarkastuksessa, joka tehdään kolmen vuoden välein. Verensokerini oli koholla ja päätin, että nyt alkaa uusi elämä. Päivämäärä oli 8.10.2019 eli syksyllä tulee kolme vuotta päätöksestä. Terveys herätti toimintaan, kertoo Juuti herätyksen hetkistä.

Projekti alkoi työterveyshoitajan kontrollissa, jossa Juuti kävi alkuun mittauttamassa painoaan.

– Nyt jaksan paljon paremmin, jaksan tehdä töitä ja olen elämäni kunnossa. Itsetunto kohosi paljon ja voin kaikin puolin hyvin. Oli minun pelastukseni, että kävin tarkastuksessa ja kohonneet sokeriarvot huomattiin.
Myös vaatekaappi on mennyt uusiksi kokonaan, kertoo elämänmuutoksee

}}Teksti ja kuva: Pirjo Valkasmaa

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 06/2022. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

Avainsanatelämänmuutos kävely kunto liikunta Miia Juuti pyöräily ruokailumuutos terveys
Facebook
Edellinen julkaisu

Saksalaiset kuorovierailijat vailla majoitusta

Seuraava julkaisu

Kalastuskilpailut askelmerkkeinä Vapa-Veikkojen vuodenkierrossa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025
  • Karjalaisten kirkkopyhä Sulkavalla 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös