Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu/Uutiset/Vapaa-aika

Ravihevosten valmennus on pitkäjänteistä työtä

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 17.11.2021

– Valmentaminen on auttamista, jossa hevosen juokseminen tehdään mahdollisimman helpoksi, kertoo Miia Varonen.

Hevosiin hän on perehtynyt sekä koulutuksen että työn kautta. Hän on suorittanut Lahdessa koulutuskeskus Salpauksessa hevoshierojan ja ravivalmentajan tutkinnot.

Kalle ja Miia Varosen omassa tallissa on tällä hetkellä kolme suomenhevosta ja shetlanninponi.

– Hevosta hoitaessa pitää ensin oppia tuntemaan se. Pitää osata lukea sen käytöstä ja tunnistaa, millainen luonne sillä on ja lähestyä hevosta sen omilla ehdoilla, sanoo Miia.

Villipiikki on alkanut tänä vuonna menestyä raveissa. Se on voittanut kahdesti ja saavuttanut kerran sekä kakkos- että kolmossijat.

– Villipiikillä on tapahtunut myöhäisherääminen. Sitä on valmennettu kaksivuotiaasta asti.

Pariskunta kertoo, että yleensä lämminveristen ravihevosten ura alkaa noin kolmen vuoden iässä. Suomenhevosten kohdalla muutama vuosi lisää ei ole pahitteeksi.

– Suomenhevosen keho kehittyy hitaasti, esimerkiksi luusto kasvaa ja kehittyy jopa kuuden vuoden ikään asti, joten kilpailu-uran käynnistämisellä liian aikaisin ei ole sen vuoksi kiire.

Teksti ja kuva: Sofia Flygare

Luit juuri lyhyen otteen Sulkava-lehden jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 46/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!

 

Avainsanathevoshieroja Kalle Varonen Karhotti Miia Varonen ravikilpailut ravivalmentaja Sulkavalla Villipiikki
Facebook
Edellinen julkaisu

Sähköautojen latauspiste käyttöön tällä viikolla

Seuraava julkaisu

Työ pitää Mervi Tiaisen auton ratissa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Ensimmäinen nainen ylittää 50. soutukerran rajapyykin heinäkuussa
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Uusi yritys pihapuiden kaatoon
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
58
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Suursoudut käynnistyivät näytöslajeilla ja ikärajattomilla konserteilla 10.7.2025
  • Varala avasi Sulkavan Suursoudut 10.7.2025
  • Olympiamitalistit soutavat Suursouduissa 10.7.2025
  • Suursoudut syntyi pikkupojan unelmasta 10.7.2025
  • Kalankasvatus kukoistaa Sulkavalla 9.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös