Kaikki oikeastaan alkoi kikkaraturkkisesta italianvesikoirasta Stellasta, jonka silloin espoolainen Emma Engström hankki itselleen kuutisen vuotta sitten. Samasta pentueesta oli ottanut koiran myös eräs rouva, jonka kanssa Emma ystävystyi. Rouvalla ja tämän miehellä oli mökki Sulkavalla.
– Aloin sitten silloisen mieheni kanssa käydä heidän saaressaan kylässä. Meillä oli samanikäiset koirat, ja kaikki oli täydellistä. Ihastuimme niin kovasti saareen ja Saimaaseen, että kysyimme, voisikohan lähistöltä löytää vuokramökin. Sehän löytyikin sitten saman tien naapurista!
Vuokramökistä tuli Emman rakas tukikohta, vaikka tiet miehen kanssa erkanivat. Kesäöitä vietettiin Emman ystävien navetassa järjestetyissä karaokeilloissa.
Kerran Emman laulaessa Abbaa sisään astui kavereidensa kanssa sulkavalaislähtöinen Jouni Harju. Pitkänhuiskea mies kiinnitti heti Emman huomion, varsinkin kun tämä kolautti päänsä matalan oviaukon ovenkarmiin!
– Silmämme kohtasivat, ja siinä katseessa oli sitä jotain. Se oli hassu tunne, muistelee Emma.
Pian parille selvisi, etteivät he ainoastaan mökkeilleet lähekkäin Sulkavalla, vaan myös asuivat aika lähellä toisiaan Espoossa. Lopulta pari muutti yhteen Jounin luokse Tapiolaan ja ajeli viikonloppuisin Sulkavalle mökkeilemään.
– Ajoimme joko meidän saareen tai Emman vuokramökille, oli keli kuin keli. Sohjossa vedettiin pulkkaa perässä saareen. Jotenkin sinne aina pääsi, muistelee Jouni.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun Emman äiti huomasi Helsingin Sanomissa vanhanaikaisen kahden rivin myynti-ilmoituksen, joka koski Sulkavalla olevaa taloa.
– Hän soitti minulle ja kysyi, että eikös tuo talo ole juuri siinä teidän mökkitienne varrella Sulkavalla! Miltei siltä istumalta soitin myyjälle, jonka numero ilmoituksessa oli, kertoo Emma.
Talon katselmus sovittiin heti seuraavalle lauantaille. Ensivaikutelma talosta ei ollut ihmeellinen, sillä tupa oli vahvan retrohenkinen ja pursusi tavaraa.
– Seinillä oli vihreää pinkopahvia ja lattia oli maalattu kirkkaan oranssiksi, kuvailee Jouni.
Emman silmiin kuitenkin osui nurkassa oleva vanha leivinuuni.
– Silloin näin mielessäni, miten kivaksi tämän tuvan pystyisi vielä saamaan. Myös ulkona pidin siitä, miten ihastuttavilta rakennukset ja pihapiiri näyttivät.
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Tämä on lyhennelmä jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 12–13/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
