Kun Leena Hämäläinen kesäkuun 1. päivänä vuonna 1973 hyppäsi 16-vuotiaana kesälomittajana Vihavaisen myymäläauton kyytiin, oli hänen suunnitelmansa tehdä ensin vuosi työtä myymäläautossa ja lähteä sitten ammattikouluun opiskelemaan. Toisin kuitenkin kävi.
– Sillä samalla matkalla olen edelleenkin. En muistanut lähteä pois, Hämäläinen naurahtaa.
Nyt matka on kuitenkin lähestymässä päätepistettään, sillä Hämäläinen on jäämässä eläkkeelle helmikuun lopussa. Viimeisen työpäivänsä K-market Wiljamissa hän tekee ensi viikon maanantaina, 18.1., jonka jälkeen hän pitää kertyneet lomat.
Aikaa saman työnantajan palveluksessa kertyy huikeat 47 vuotta ja yhdeksän kuukautta. Se on kunnioitettava luku, johon ei kovin moni tänä päivänä yllä. Niihin vuosiin on mahtunut paljon kaikenlaista. Hämäläinen muun muassa lopulta opiskeli ammatin työnteon lomassa.
– Siihen aikaan ei ollut tietokoneita. Kotona luin ja täytin koepaperit. Silloinen kauppias Olli Vihavainen laittoi ne postiin ja puhtaana tulivat palautteet. Lopuksi tein ammattikoululla Savonlinnassa kolmen päivän tentin.
Hämäläisen uran kymmenen ensimmäistä vuotta hurahtivat myymäläauton kyydissä. Myymäläauto oli liikenteessä kuutena päivänä viikossa. Työpäivät alkoivat kahdeksalta ja päättyivät iltapäivällä viideltä. Lauantait olivat vähän lyhyempiä päiviä.
Ensimmäiseksi aamulla myymäläauto piti täyttää.
– Kaupan hyllystä napattiin tuotteet, ja toiset täyttivät sitten meidän jäljiltä hyllyä kaupan puolella.
Aamuyhdeksältä myymäläauto oli ensimmäisellä pysäkillä. Viikon varrella se kiersi pitäjän joka kolkan. Reitin varrella oli Kaipola, Lohikoski, Kietävälä, Auvila, Leipämäki, Halttula, Kolkonpää, Kaunola, Siikakoski ja Väätälänmäki.
– Hämäläisen Esko ajoi myymäläautoa, mutta hänen jäätyään lomalle tilalle tuli uusi kuski. Kumpikaan meistä ei vielä tiennyt, missä pysähdytään. Katsoimme vihkosta paikat, Hämäläinen muistelee ensimmäistä kesäänsä myymäläauton matkassa.
Pian pysäkit ja asiakkaat tulivat tutuiksi.
– Melkein osasi jo valmiiksi pakata tuotteet, kun tiesi, mitä kukakin haluaa.
Auto palasi kaupalle iltapäivällä kello 15–16 maissa, jolloin se täytettiin uudelleen sellaisilla tarvikkeilla, jotka säilyivät siellä hyvin yön yli.
– Oli se ihan kivaa aikaa, vaikka välillä talvisin pelotti autossa istua, kun oli liukasta ja mäkistä. Kuskit olivat kuitenkin taitavia, eikä käyty ojassa milloinkaan.
Teksti ja kuva: Tea Ikonen
Tämä on lyhennelmä jutusta. Lue koko juttu Sulkava-lehden numerosta 2/2021. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
