Leningradissa kasvanut Vadim Babashkin katseli nuorena suomalaisia turisteja, jotka tulivat Venäjälle joko vodkan tai Jumalan innoittamina. Nyt hän asuu Sulkavalla ja toivoo, että Venäjän valtionjohto älyäisi jäädä jo eläkkeelle ja antaa tilaa nuoremmille.
Nyt Babashkinin omakotitalon ikkunasta näkyy Uitonvirta. Ympärillä on puhdasta luontoa. Täällä pääsee kalastelemaan ja veneilemään sekä retkeilemään kajakilla.
– Sulkava on ihana paikka, se on kuin jalokivi. Itse kasvoin suurkaupungissa, ja teen myös työtäni kaupungeissa ympäri maailmaa. Kun tulen kotiin, haluan olla rauhassa ja hiljaisuudessa.
Babashkin muutti Sulkavalle kolmisen vuotta sitten Savonlinnasta avioeron myötä. Hän etsi seutukunnista uutta tukikohtaa, ja Sulkavalta löytyi sopiva myynnissä oleva talo.
– Lisäksi minulla oli ystäviä Sulkavalla, ja täältä pääsee kaikkiin ympäryskuntiin niin kätevästi. Pääsen harrastuksiini ja musiikin pariin helposti, kertoo Babashkin.
Nyt hän on jopa tyytyväisempi kuin paikkakunnalle muuttaessaan.
– Sulkava ylitti odotukseni. Olen saanut täältä lisää ystäviä. Lisäksi kunta rakensi laiturille Alanteen rantaan rampin, jota pitkin minun on helppo liikkua pyörätuolilla.
Babashkinin voikin nähdä usein liikkuvan ketterästi pyörätuolillaan ympäri Sulkavaa. Tosin silloin tällöin mies liikkuu myös autolla ja lentokoneella. Taideopettajaksi ja teologian maisteriksi Venäjällä ja USA:ssa kouluttautunut Babashkin toimii tätä nykyä konsulttina, joka auttaa järjestöjä kasvamaan.
– Pääasiassa konsultoin kristillisiä järjestöjä ja seurakuntia sekä opetan yliopistoissa. Järjestän työpajoja ja kursseja eri maissa. Lisäksi opiskelen jatkuvasti uutta itsekin. Tulevana keväänä käyn kurssin rauhanvälityksestä ja dialogin rakentamisesta, koska työssäni usein joudun sovittelemaan konflikteja.
Järjestöjen parissa Babashkin on tehnyt työtä jo vuodesta 2001 alkaen. Ennen Suomeen tuloaan hän toimi myös seurakuntapastorina Venäjällä. Lisäksi mies soittaa saksofonia ja on nähty esiintymässä myös Sulkavan kirkossa.
– Musiikki yhdistää ihmisiä. Jos matkustan maahan, jonka kieltä en ymmärrä, musiikin kautta löydämme heti yhteisen sävelen.
Teksti ja kuva: Hanna Partanen
Julkaisemme nettisivuillamme lyhyitä pätkiä jutuistamme. Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehden numerosta 51/2020. Tilaa lehti täältä tai osta digiversio!
