Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Eläintenpito velvoittaa vastuullisuuteen

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 30.10.2019

Koiran, kissan tai minkä tahansa muun luontokappaleen hallussa pitäminen vaatii ihmisiltä viisautta ja vastuullisuutta. Asiattomaan eläintenpitoon on velvollisuus puuttua ilmoittamalla siitä viranomaisille.

Eläinsuojelulaki määrää eläinten pitopaikkaa, hoitoa ja kohtelua koskevista asioista. Hoidossa olevaa eläintä ei saa kohdella kaltoin eikä laiminlyödä.

– Esimerkiksi koira on laumaeläin, joka kokee yksin jättämisen rangaistuksena ja kärsii siitä, totesi valvontaeläinlääkäri Tiiu Järvensivu Sosterista.

Hän mainitsee tapauksesta, jossa metsästyskoiria pidettiin autiotalon pihassa häkissä keskellä metsää. Omistaja kävi pikaisesti ruokkimassa koiria kerran vuorokaudessa. Kohtelu oli asiatonta.

Eläimen on saatava riittävästi sille sopivaa ravintoa ja juotavaa, mutta se tarvitsee myös muuta hoitoa kuten vaikkapa koirien tapauksessa ihmisen läsnäoloa, positiivista huomioita ja käytöskoulutusta.

Perusasioihin kuuluu myös liikunta.

– Koiran on saatava riittävästi liikuntaa. Liikalihavuus on koirilla isompi ongelma kuin laihuus. Koiraa on käytettävä lenkillä säännöllisesti.

Elinolosuhteiden on oltava kullekin lajille soveltuvat.

– Eläimen elinympäristön tulee olla siisti. Siinä ei saa olla eläimen jätöksiä. Paikan pitää olla muutoinkin soveltuva eläimelle.

Sulkavan alueella kuten monella muullakin paikkakunnalla suurinta huolta tuottaa se, että kissojen vapaaseen lisääntymiseen ei puututa.

– On huomattu tapauksia, joissa äiti- ja poikakissa ovat saattaneet tehdä pentuja keskenään. Se altistaa sairauksille, eikä ole hyväksi suvunjatkumiselle.

Sulkavan eläinlääkäripiirissä on lemmikkieläinten lisäksi esimerkiksi hevosia, nautoja ja kanoja.

– Kanoilla pitää olla talven tullen lämmitetty tila. Myös niiden asumuksen puhtauteen kiinnitetään huomiota, Järvensivu mainitsi kanojen hoidosta.

Hän muistutti siitä, että mikäli huomaa asiatonta eläintenpitoa, jokaisella on ilmoitusvelvollisuus.

– Eläinlääkärit eivät koskaan kerro, keneltä eläinsuojeluilmoitus tuli, joten sitä ei kannata pelätä. Eläinten parastahan tässä toivotaan ja siksi tätä työtä tehdään.

Jo ennen eläimen hankintaa hän kehoitti miettimään, onko sopiva eläinten hoitoon. Ihmiseltä täytyy löytyä eläimenpitoon kiinnostusta ja aikaa, jotta eläin saa sellaisen huolenpidon, että sen elämä olisi elämisen arvoista.

Teksti: Sofia Flygare, kuva: Pixabay

Lue koko juttu viikon 44 Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä!

Avainsanateläinlääkäri Eläintensuojelu Sosteri Tiiu Järvensivu valvontaeläinlääkäri
Facebook
Edellinen julkaisu

Pyhäinpäivää vietetään tulevana lauantaina

Seuraava julkaisu

Kuntoportaista haastetta ja hauskuutta treeniin

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Wiljamissa riehakkaat avajaiset, katso kuvat ja videot
  • Rattijuoppo ajoi ojaan Sulkavalla
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Mieto viihdytti Wiljamissa
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Kokoomuksen Mirja Anunti-Virta Sulkavan ääniharava
  • Sulkavalla tapahtuneista törkeistä rikoksista tuomiot
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Kolmen perheen mökkeilyä Partalansaarella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
39
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia 6.5.2025
  • Jauhelihapula puhutti MTK:n kokouksessa 6.5.2025
  • Kyrsyän rantakaava hyväksyttiin 6.5.2025
  • Minigolfrata avattiin 2.5.2025
  • Sähköverkkoa tarkastetaan dronella Sulkavalla 28.4.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös