Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Urheilu/Uutiset

Rautapallo lensi pitkälle kuulan 10-ottelussa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 21.8.2019

Kuulan erikoiskisat pidettiin nyt kolmatta kertaa. Hyvänmielen kesäkisaan saapui osallistujia eri puolilta maata.

Kuulan 10-otteluihin osallistui kilpailijoita Turusta, Jyväskylästä, Joensuusta, Kuopiosta ja lähiseuduilta. Osallistujia oli yhteensä 20.

– Samoilla suoritustavoilla mennään kuin viime vuonnakin. Kilpailuhenkisiä ollaan, meillä on mitalit ja palkinnot valmiina, kertoi Markku Savola Sulkavan Urheilijoista.

Kuulan 10-ottelu on erikoislaji, jossa kuulaa työnnetään ja heitetään kymmenessä erilaisessa kilpailuasennossa. Perinteinen kuulantyöntö kuuluu suoritustapoihin, mutta sekä oikealla että vasemmalla kädellä työntäen. Kuulaa heitetään muun muassa kaksin käsin kiertoliikkeellä vartalon kummaltakin sivulta, olkapäiden yli taaksepäin, jalkojen välistä taaksepäin ja jalkojen välistä eteenpäin. Kisa vaatii kilpailijoilta voimaa, tekniikkaa ja notkeutta.

Miehet, 30 – 75 vuotta, kilpailivat neljän kilon kuulalla. Naiset ja yli 80 vuotiaat miehet kilpailivat kolmen kilon kuulalla.

– Tämä on aikuisten laji, kilpailussa on mukana keski-ikäisiä ja senioreita.

Kilpailuihin osallistui myös 7-ottelun maailman mestari Kirsti Siekkinen Jyväskylästä. Hän voitti kultaa Perthissä Australiassa vuonna 2016 yli 50-vuotiaiden sarjassa.

Siekkinen oli innoissaan kilpailun leikkimielisyydestä sekä siitä, että mukana oli sekä miehiä että naisia yhteistyössä.

– Naisia voisi olla mukana enemmänkin. Tosi hauska tunnelma, huumoria on mukana ja hyvää mieltä.

Teksti ja kuva: Sofia Flygare

Lue lisää, tilaa Sulkava-lehti!

 

AvainsanatKirsti Siekkinen kuulan 10-ottelu Sulkavalla Markku Savola Sulkavan Urheilijat -41
Facebook
Edellinen julkaisu

Kouluvuosi alkoi viime keskiviikkona

Seuraava julkaisu

Metsät ja niiden kestävä käyttö luovat elinvoimaa Etelä-Savoon

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Suuri puuvarkaus Sulkavalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Perinnetaidot herättivät runsaasti kiinnostusta
  • Sulkavalla paikoitellen jopa runsaasti sinilevää
  • Alle puolet Sulkavan yksityisteistä on hyvässä kunnossa
  • Lukuisia sähkökatkoja Ulla-myrskyn vuoksi
  • Kyyn puremat yleisiä Sulkavalla
  • Marimakasiinin ensimmäisen saunan remontti loppusuoralla
  • Kuninkuusmatka taittui tuulisissa tunnelmissa
  • Suursoudut ylsi päätavoitteeseensa
59
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Vankilatuomio kymmenistä rikoksista 17.7.2025
  • Amerikan morsian on kesäillan kepeä kohokohta 17.7.2025
  • Soutumaraton vailla vertaa 15.7.2025
  • Hakovirran perjantai täynnä tunnelmaa 15.7.2025
  • Onginta laittaa hermot lepoon 15.7.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös