Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

Tiittalan kartanossa pohdittiin tekoja elinvoiman lisäämiseksi

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 29.5.2019

Sulkavan kunnan luottamushenkilöitä, viranhaltijoita sekä yrityselämän ja järjestökentän toimijoita oli kutsuttu Sulkavan kunnan elinvoiman kehittämispäivään Tiittalan kartanoon viime viikon keskiviikkona.

Tapaamisen tarkoitus oli suunnitella toimenpiteitä, joilla kuntaan laadittu elinvoimastrategia laitetaan täytäntöön. Työskentelyn tuloksena osallistujat ehdottivat toimenpiteinä muun muassa Sulkavan vuokra-asuntotarjonnan sekä vapaiden yritystonttien ja liiketilojen laittamista kunnan nettisivuille, vapaa-ajan asuntojen vakituiseksi muutosprosessin helpottamista ja etätyötiloihin sekä tietoliikenneyhteyksiin resurssointia.

Kunnanjohtaja Juho Järvenpään mukaan kuntastrategiassa on tärkeä aktiivisesti päivittää ja linjata sellaisia asioita, joihin kunnassa voidaan omilla päätöksillä vaikuttaa.

– Ei kannata käyttää resursseja tuulimyllyjä vastaan taisteluun.

Elinvoimapäivän osallistujat pohtivat fasilitaattori Miikka Penttisen johdolla ratkaisuja ja toimenpiteitä elinvoimastrategiasta nousseisiin teemoihin. Niitä olivat työllisyys ja osaava työvoima, myönteinen yritysympäristö, laadukkaat tietoliikenneyhteydet sekä kaavoitus ja maankäyttö.

– Nämä teemat on tunnistettu elinvoimastrategiassa kunnan menestystekijöiksi, totesi kehittämispäällikkö Susanna Issakainen.

Lue juttu kokonaisuudessaan Sulkava-lehdestä. Tilaa lehti täältä.

 

Avainsanatelinvoimapäivä elinvoimastrategia juho järvenpää kehittämispäällikkö kunnanjohtaja Kuntastrategia Susanna Issakainen tiittalan kartano
Facebook
Edellinen julkaisu

Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusopimukseen pieni hinnankorotus

Seuraava julkaisu

”Meillä on lakki vinossa ja elämä edessä”

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Supervoimana uni 21.5.2025
  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös