Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Tilaa lehti ja digitunnus
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri

”Soittakaa paranoidi”

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 10.4.2019

On perjantai-ilta. Nordean talon alakerrasta kuuluu iloinen puheensorina ja musiikki. Seventine-bändi on juuri aloittelemassa treenejään. Yksi tapailee kitarastaan ääniä ja toinen istuu rumpujen takana. Seventine eli Väinö Kemppinen, Paavo Auvinen, Kim Miettinen ja Mika Kontinen ovat juuri aloittamassa treenit.
– Pari vuotta sitten alettiin soittamaan enemmän yhdessä ja tosissaan, mutta toki sitä ennenkin soiteltiin jonkin verran, kertoo Väinö Kemppinen bändin syntyä.

Pari keikkaa tulossa
Tällä viikolla pojat esiintyvät Sulkavan nuorisovaltuuston järjestämässä Pikku Piip -tapahtumassa. Tulossa on myös ihan oma keikka.
– Järjestämme 27.4. keikan keskuskoululla. Esiintyminen on mukavaa ja sen vuoksi me soitetaankin, kertoo Paavo.
Keikkaa varten on harjoiteltu ahkerasti ja julisteet on tehty. Julisteet eivät kuitenkaan ole vielä jaossa.
Toki pojat toivovat myös lisää keikkoja.
– Kyllä meiltä onnistuu myös muunlaiset kappaleet, kun on vaan tarpeeksi pitkä varoitus aika, lupaavat pojat.
Millainen keikka sitten on tulossa?
– Aikaisemmin soiteltiin aika paljon muiden biisejä, mutta nyt ollaan tehty myös omaa tuotantoa, toteaa Väinö.
Bändillä ei ole varsinaista biisinikkaria vaan biisejä tehdään yhteistyössä.
– Eikä me välttämättä osata edes kunnolla nuoteista lukea, naurahtavat pojat.
– Kyllä se tulee selkärangasta, jatkaa Väinö.

Avainsanatbändi Metallica Paranoid Seventine
Facebook
Edellinen julkaisu

Jukka Vertainen: ”Etelä-Savossa puusto kasvaa nopeammin”

Seuraava julkaisu

Sulkavalaisten suosikki oli Hanna Kosonen

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • SV-Element yrityssaneeraukseen
  • Ambulanssin yöpäivystys loppuu Sulkavalla
  • ”Eloisalta kohtuuton heikennys Sulkavalle”
  • Mopoilija ajokieltoon Sulkavalla
  • Halpalinnan purkutyöt alkoivat, katso valokuvat ja video
  • Eloisa irtisanoo – terveyspalvelut heikkenevät
  • Ruolind maksoi eniten yhteisöveroa Sulkavalla
  • Hautausmaksut nousevat rajusti
  • Kranssikurssille oli tunkua
  • Hirvijahti rivakasti käyntiin

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus Digi- ja Paperilehti 10,00 € sis. alv. 10% / kuukausi
  • Kestotilaus Digilehti 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Verkkolaskuosoite/OVT-tunnus: 003701672298
Operaattori: Maventa
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Tonttuja jo liikkeellä Sulkavalla 14.11.2025
  • Ehdotuksia Vuoden sulkavalaiseksi 14.11.2025
  • ”Liiketoimintakauppa toi voittoa” 13.11.2025
  • Hellblazers keikkareissulla Saksassa 12.11.2025
  • Mielipide: Kuka puolustaa kuolevaa? 12.11.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös