Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Uutiset

He ovat töissä, kun muut viettävät joulua

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 20.12.2018

Millaista on viettää joulua työvuorossa? Joulu on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa, mutta yhteiskunta ei silloinkaan pysähdy täysin. Ihmiset käyvät joulukirkossa, tekevät viime hetken ostoksia kaupassa ja hoitavat esimerkiksi vanhuksia. Siksi jonkun on oltava myös töissä. Lue, millaista on viettää joulua työvuorossa hoitoalalla, kirkossa ja kaupan kassalla.

Suntion joulu
Joulun aika seurakunnassa on yksi kirkkovuoden kiireisimpiä. Ennen joulua seurakunnassa on paljon erilaisia tapahtumia. Jouluaattona ja joulupäivänä on jumalanpalvelus.
Pappien lisäksi myös seurakunnan suntio on töissä. Sulkavan seurakunnan suntio Juha Hartikainen kertoo, että joulun sesonki alkaa jo ensimmäisestä adventista. Suntion työnkuva on moninainen.
– Lumenluonti on yksi isoimmista töistä. Kirkon ovet aukeavat tuntia ennen jumalanpalvelusta. Itse olen paikalla jo kaksi tuntia ennen jumalanpalvelusta.
Myös jumalanpalvelusten ja muiden tapahtumien valmistelut vievät aikaa.
– Tehtävää on sekä ennen että jälkeen.
Erilaisia tapahtumia ovat esimerkiksi kauneimmat joululaulut, kynttiläkirkko ja jumalanpalvelukset.
– Meillä on kaksi kirkkoa, joten ajoittain se on melkoista sukkulointia.
Yksi suosituimmista joulunajan tapahtumista on kauneimmat joululaulut.
– Kauneimmissa joululauluissa oli parisataa henkeä. Lohikosken kirkossa yli sata ja lasten kauneimmissa joululauluissa niin ikään yli sata.
Aattohartaus kuuluu varmasti monen jouluperinteisiin. Se on koko perheen yhteinen juttu.
– Yleensä aattohartaudessa kirkko on täynnä. Kävijöitä on vauvasta vaariin. Onneksi on olemassa tällainen tapa ja perinne.
Haudoilla käynti kuuluu monen jouluperinteisiin. Haudoilla on ihana rauhallinen tunnelma. Siellä käydään muistelemassa ja rauhoittumassa. Aattona hautausmaat täyttyvät kynttilöistä.
– Kynttilöitä on paljon, harva hauta on tyhjä.
Juha kertoo, että mikäli itse ei pääse viemään kynttilää omaisen haudalle, seurakunta hoitaa asian pientä korvausta vastaan.
Juha viettää itse joulua kirkossa, työn merkeissä. Ennen kuin Juha pääsee rauhoittumaan joulun viettoon, on paljon puurtamista. Aattohartauden jälkeen Juha vierailee kotipaikalla.
– Perinteisiin kuuluvat sukutapaamiset, lepäämistä ja hyvää ruokaa kohtuudella.

Lue lisää 20.12.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä

Avainsanatjoulu joulu töissä seurakunta suntio
Facebook
Edellinen julkaisu

Antero ja Maarit valmistautuvat jouluun kerrostalossa

Seuraava julkaisu

Vuosi vaihtui Sulkavalla perinteisin menoin

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025
  • Karjalaisten kirkkopyhä Sulkavalla 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös