Olen Jytky, norjanharmaahirvikoira. Ikää minulla on kuusi vuotta. Olen aika energinen ja innokas metsästyskoira. Olen saanut isäntäni Veijo Liukkosen kanssa monenlaista saalista, kuten esimerkiksi hirviä ja karhuja.
Olen odottanut koko pitkän alkuvuoden ja kesän sitä, että pääsen taas jahtiin. Kun syksy koittaa, aavistan että kohta pääsen mielipuuhani pariin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun isäntäni Veijo tulee hakemaan minua tarhasta metsästysvaatteet päällä, tiedän, että kohta mennään eikä meinata.
Pari viikkoa sitten odotukseni palkittiin ja pääsin vihdoin jahtiin. Ensimmäisenä viikonloppuna hirviporukkamme ampui 11 hirveä. Eikö olekin huima saalis? Partalansaarella niitä riittää.
Meillä on yleensä kello kahdeksan aikaan aamulla lähtö, jolloin kokoonnumme koko jahtiporukka yhteen. Meillä on eri-ikäisiä hirvimiehiä ja -naisia porukassa. Hirviseurueessamme on muitakin koiria, joten siellä näkee myös koirakavereita. Tulemme hyvin toimeen keskenämme. Ehkä kaadolla voi joskus tulla vähän kinaa, mutta se kuuluu asiaan.
Heti aamutuimaan kokoontumispaikalle saavuttaessa päätämme metsämiehille passipaikat ja myös me koirat pääsemme irti metsään. Se on päivän paras hetki. Yritän heti saada vainun hirvestä ja kun sellainen osuu kohdalle, niin ajan hirven tai joskus jopa hirvet passimiesten luo. Joskus se onnistuu ja joskus ei. Joskus voi käydä niin, että ampujalla on hirvi näköpiirissä, mutta hän ei vaan saa ammuttua sitä. Silloin saatan miettiä, että mitä ihmettä. Miksi et ampunut?
Siihen on kuitenkin luonnollinen selitys. Ampumisen tulee onnistua, ettei esimerkiksi haavakkoa synny. Hirvet pyritään kaataman niin, että niiden vetäminen pois metsästä olisi helppoa. Yleensä tielle on joku 300 metriä.
Kun hirvi on nurin, kokoonnutaan kaadolle. Kaadolle tultaessa yritän aina napata itselleni hirven kielen, sillä se on minun suurinta herkkua. Joskus onnistun siinä ja joskus taas en. Hirven ampujalle kuuluu yleensä sekä kieli että sydän.
Kun jahtipäivä on ohi, pääsen lepäämään hetkeksi, sillä seuraavana päivänä pitää jälleen jaksaa juosta. Juokseminen ja hirvien ajaminen käy ihan työstä. Kuvittele, joskus juoksen jopa 35 kilometriä epätasaisessa metsässä. Pystyisitkö sinä sellaiseen?
Kun juoksee viikonloppuisin kaksi päivää metsässä, on viikolla aikaa kerätä voimia seuraavaa viikonloppua varten. Nyt kuitenkin joudun odottamaan muutamia viikkoja, ennen kuin pääsen taas jahtiin. Meidän hirviporukan osalta saimme jahdin päätökseen ja nyt odotamme lisälupia, joita saamme kenties marraskuun puolessa välissä.
Onneksi tänäkin aikana pääsen juoksemaan metsään ja tutkimaan, missä hirvet liikkuvat. Se auttaa myös meidän hirviporukkaamme, jotta tiedämme missä päin hirviä on.
Lue koko juttu torstaina 25.10.2018 ilmestyneestä Sulkava-lehdestä!
