Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri

Sieniaika on nyt kuumimillaan

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 30.8.2018

Sienien keruuaika on nyt parhaimmillaan. Sieniharrastus vaatii sekä sienien tunnistamistaitoa että tietoa, miten niistä valmistetaan ruokaa turvallisesti. Kerätessä saa samalla liikuntaa.

Sulkavan Martoista kerrotaan, että lähimaastoista on löytynyt kantarellejä, kangashaperoita, erilaisia tatteja; voitatteja ja punikkitatteja, sekä kangasrouskuja.

– Itselleni kangashaperot olivat uusi tuttavuus korvaamaan herkkusienet kaupasta, kertoo Sulkavan Marttojen puheenjohtaja Tarja Qvintus.

– Valmistimme niistä pekonipalloja seuraavasti: haperot puhdistettiin, varsi leikattiin juuresta ja kaksi pientä hattua täytettiin sipulisilpulla ja tuorejuustolla, myös varren voi pilkkoa täytteeseen. Täytetyt hatut laitettiin vastakkain, pyöräytettiin pekonikääreeseen ja eikun kesäkeittiössä hiilloksen päällä ritilällä paistaen rapean kypsäksi. Hyvää oli.

– Kantarellit laitoimme pannun kautta sienipiirakkaan, samoin tatit on syötävää pannulla käytettynä.

Kangasrouskut puhdistettiin ja sen jälkeen niitä ryöpättiin noin kymmenen minuuttia kiehuvassa vedessä, minkä jälkeen ne huuhdottiin kylmällä vedellä, sekaan pilkottiin sipulia ja mausteeksi hiukan suolaa. Omaan annokseen sekoitin hiukan kermaviiliä, siitä tuli oikein hyvää sienisalaattia!

– Puolukoita tulee paljon, sankollinen jo kerättiin ihan pelkästä keräämisen riemusta, samoin mustikoita on vielä metsässä yllin kyllin. Kannustan kaikkia lähtemään sienimetsään ja puolukkaretkille. Metsässä voimaantuu myös henkisesti, vinkkaa Qvintus.

Lue koko juttu viikon 35 Sulkava-lehdestä!

Avainsanatsieniretki Sulkavan Martat Tarja Qvintus
Facebook
Edellinen julkaisu

Vekaransalmen sillan jättiurakka etenee vauhdilla

Seuraava julkaisu

Oppikirjan pilottia testattiin Sulkavan alakoulussa

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025
  • Karjalaisten kirkkopyhä Sulkavalla 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös