Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n  julkaisema paikallislehti
  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tapahtumat
  • Sulkava-lehti
    • Ilmoita lehdessä
    • Tilaa lehti
    • Osoitteenmuutos
  • Digilehti
    • Oma tili
    • Osta Digilehti
  • Yhteystiedot
Kulttuuri/Uutiset

Tuomo Kukkosen taidenäyttely avautui kirkossa

julkaissut Sulkavalehden Toimitus aiheena 5.7.2018

5.7.2018

Sulkavalaisen kuvataiteilijan Tuomo Kukkosen edellisestä näyttelystä kotipaikkakunnallaan on jo kymmenen vuotta.

– Halusin välillä järjestää näyttelyn Sulkavallakin, kun huomasin, että edellisestä on jo aikaa.

Kukkosella on Savonlinnassa oma taidegalleria, jossa hänen teoksensa ovat esillä kesäaikaan muiden näyttelyjen lisäksi.

Teokset syntyvät Sulkavalla kotitilalle perustetussa työhuoneessa.
– Kevättalvi ja syksy ovat tuottoisinta aikaa maalaamiseen. Työskentelen akryyliväreillä. Ne sopivat tempperamentilleni, koska värikerrokset kuivuvat nopeasti. Minun käyttämälläni tekniikalla teokset täytyy saada kerralla valmiiksi. Niitä ei voi korjailla enää myöhemmin.

Maalausten pohjalevynä hän käyttää pleksilevyä, johon maalattu ensimmäinen värikerros jää näkyviin. Taiteilija kertoo, että maalausten aiheet tulevat hänen omasta mielikuvituksestaan. Hän ei käytä taulujensa luomiseen valmiita kuvia tai malleja kuin ainoastaan joskus poikkeustapauksissa. Hän kuvailee, että myös maalausten värimaailma kumpuaa vaistovaraisesti hänen omasta ajatusmaailmastaan.

– Sulkavalaisuuden vaikutus saattaa näkyä tiedostamattomasti teosteni aiheissa. Alitajunnassani on miljöö, joka toistuu maalauksissani, taiteilija pohtii.

Lue koko jutun viikon 27 Sulkava-lehdestä!

Avainsanatsulkavalainen taiteilija taidenäyttely Sulkavan kirkossa tapulikahvio Tuomo Kukkonen
Facebook
Edellinen julkaisu

Soutureitti tutuksi

Seuraava julkaisu

Kirkkoveneretki on Atominmurskaajien kesän huippuhetkiä

SEURAA MEITÄ

Viimeisin digilehti

HAKU

Lisää ...

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors

TAPAHTUMAKALENTERI

SULKAVAN TAPAHTUMAT

LUETUIMMAT

  • Outoja kulkijoita mökin pihalla
  • Sulkavan tapahtumakalenteri
  • Uhkaava maastopalo Sulkavalla
  • Koulukiusaaminen kuriin Sulkavalla
  • Palokunta kaipaa lisää vapaaehtoisia
  • 60 vuotta elämää lähes 140-vuotiaassa pappilassa
  • Tiittalan omistaja Huttunen osti Marimekon kiinteistön
  • Kesä-Sulkava kolkuttelee ovella
  • Minigolfrata avataan keskiviikkona
  • Pääkirjoitus: Hallituksen leikkaukset pelottavat
42
Sulkavan Suursoudut

Joko olet ilmoittautunut kesän Sulkavan Suursoutuihin mukaan?!!

Tuotteet

  • 12 kk DIGILEHTI 72,00 € sis. alv. 10%
  • Digilehti jo voimassaoleville paperilehden kesto- ja vuosikertatilaajillemme 24,00 € sis. alv. 10%
  • 6 kk DIGILEHTI 41,00 € sis. alv. 10%
  • Kestotilaus 6,00 € sis. alv. 10% / kuukausi

Ostoskori


Sulkavalla ilmestyvä Sulkavan Kotiseutulehti Oy:n julkaisema paikallislehti.
Y-tunnus 0167229-8
Tietosuojaseloste

Hae sivuiltamme

Käy tykkäämässä

Uusimmat

  • Yhteishenki korostuu kisakatsomossa 20.5.2025
  • Veneet laskettiin vesille Sulkavalla 20.5.2025
  • Taksiin kannattaa tehdä ennakkotilaus 20.5.2025
  • Kunnon ylläpito on soutuihin treenaamista 20.5.2025
  • Karjalaisten kirkkopyhä Sulkavalla 20.5.2025

Pikalinkit

  • Etusivu
  • Uutiset
  • Tilaa lehti
  • Yhteystiedot
  • Digilehti

© Sulkava-lehti • Sulkavan Kotiseutulehti Oy • Y-tunnus 0167229-8

Takaisin ylös